Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Miksi muuten leikkipuistoissa ei näy koskaan 20-30-vuotiaita? Näillä ihmisillä ei luulisi olevan vielä niin kiire, etteivät ehtisi keinuun tai pyörähtämään karusellissa. Minun on vaikea uskoa, että bailaus ja kahvilla käynti ovat niin hauskoja, että vetävät vertoja porukalla keinumiselle, pallon pelaamiselle, vauhtien antamiselle karusellissa ja hiekkalinnojen tekemiselle.
On jotenkin sellainen tunne, että ihmisten on täytynyt oppia nämä tekemiset jotenkin väärin, jos ne lakkaavat motivoimasta teini-iän jälkeen. Onneksi sentään monet teinit tajuavat vielä leikkimisen ja riehumisen päälle.
Olen usein miettinyt, miten eri kulttuureissa on erilaiset "tyypilliset puheenaiheet". Tämä näkyy esim. siinä, että eri kielten oppikirjoissa käsitellään säännönmukaisesti eri asioita. Englannin kielen kirjoissa puhutaan bileistä, matkustamisesta ja eri kulttureihin tutustumisesta. Ranskan oppikirjoissa puhutaan ranskankielisen maailman koosta, tasa-arvosta, kanonisoidusta taiteesta ja koulutusjärjestelmästä ja sen kehityksestä. Japanin oppikirjoissa yritetään käytännössä aina opettaa myös, miten eri tilanteissa kuuluu käyttäytyä, pomojen sietämisestä, ystävien löytämisestä ja japanilaisten minäkuvasta. (En ole myöskään koskaan nähnyt läntisten kielten oppikirjoissa sellaisia kannanottoja kuin "tomodachi to raku na jikan ga kakaru to, osake ga ii to omoimasu" eli "minusta alkoholi on hyvä juttu, kun voi viettää mukavaa aikaa ystävien kanssa".) Kiinan-oppikirjoissa puhutaan bisneksestä ja tyttö- tai poikaystävien esittelystä omille vanhemmille.
Myös eri kielialueiden lastenohjelmissa ja lastenkirjoissa on eri aiheet. Yksi syy, miksi mangakulttuuri löi niin lujaa läpi länsimaissa, oli se, että valtavirta-animaatiot ja -sarjakuvat olivat täällä ennen mangaa ihan saatanan tylsiä. Siinä kuin englanninkielisen kielialueen tarinat käsittelevät sankaruutta, cooliutta ja synkistelyä, japaninkielisen kielialueen tarinat käsittelevät kouluelämää, vaikeuksia valita kahden tytön välillä ja onnellisuutta. Ranskankielisissä (ja ilmeisesti italian-, espanjan- ja portugalinkielisissä) sarjakuvissa on vakiona vitsejä pikkupojista, jotka ihastuvat kauniisiin opettajattariinsa, ja tytöt nähdään jotenkin omituisena ulkoisena voimana, jota miellytetään tai sitten ei. Pohjoismaisessa lastenkulttuurissa käsitellään tosi paljon riitoja, varsinkin lasten ja aikuisten välisiä riitoja. Lisäksi meillä on jännä genre, jota voisin kutsua "metsätarinoiksi".
Tietenkin jokaisesta kulttuurista löytyy kaikenlaista, ja mainitsemani esimerkit eivät välttämättä ole edes ne tyypillisimmät ainekset kustakin. Mutta nämä ovat asioita, joihin olen huomannut törmänneeni toistuvasti juuri tietynkielisessä kerronnassa.