Sukupuolipahan alku ja juuri kertoo sukupuolittuneen kasvatuksen ongelmista. Mutta oikeasti koko kysymys siitä, onko sukupuolinen erottelu järkevää, tai onko miesten ja naisten ero edes oikeasti olemassa, on turha kasvatuksen kannalta, jos allekirjoittaa tämän yhden periaatteen:
Se, mikä lapselle on hyödyllistä opettaa, ei juurikaan riipu siitä, kuka tämä lapsi on.
Minun mielestäni lapselle kannattaa joka tapauksessa opettaa aktiivisuutta, sopeutumiskykyä, rohkeutta, oikeudenmukaisuutta, toisten ihmisten säällistä kohtelua, neuvottelukykyä, itseluottamusta, kiinnostuneisuutta, terveitä elämäntapoja ja niin edelleen. Olisi typerää jättää lapsi paitsi mistään näistä vain siksi, että hän on tyttö tai poika tai arka tai kunnianhimoinen tai aamu-uninen tai pikkuvanha. Saatte ihan itse päättää, mitkä luettelemistani asioista ovat "poikamaisia" ja mitkä "tyttömäisiä" vai ovatko kumpaakaan.
Ilmeisesti ihmiset oikeasti edellyttävät lapsiltaan eri asioita sen perusteella, millaisiksi odottavat näiden kasvavan. Tämä on se sudenkuoppa, jota pitää yrittää välttää. Ei kasvattaminen pojaksi, ei kasvattaminen tytöksi, vaan kasvattaminen ihan miksi tahansa stereotyypiksi. Lasta kannattaa tukea kaikessa, mistä lapsi innostuu, eikä kunnon vanhempi rajoita lapsilleen antamiaan ideoita ennakkosensuurin vuoksi.
On hyödyllistä seurata lasten erilaista kohtelua oletetun tai biologisen sukupuolen perusteella, koska tällainen tutkimus tarjoaa esimerkkejä siitä, kuinka vaikeaa oikeastaan on olla projisoimatta ennakko-oletuksiaan lapseen. Poikia ja tyttöjä kehutaan eri asioista, heiltä edellytetään eri asioita, heille opetetaan eri asioita. Sukupuolineutraaliuden ei tarvitse olla veristä tappelua sukupuolirooleja vastaan; riittää, että lapsi saa mahdollisuuden kaikkeen. Siinä on kasvattajalle haastetta kylliksi.