Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Roope Ankka ei voisi milloinkaan todellisuudessa olla merkittävä liikejohtaja.
Menestyvällä liikeihmisellä ei voi olla sellaisia periaatteita kuin "mitään ei heitetä hukkaan". On ymmärrettävä asioiden suhteelliset hyödyt ja haitat: jos ketjulomaketta käyttäviä tulostimia ei enää ole, ei voi olla kannattavampaa varastoida ketjulomaketta kuin heittää se pois. Ei voi olla kannattavaa kävellä toiselle puolelle kaupunkia ilmaisen kahvin perässä, kieltäytyen vielä käyttämästä nopeampia (ja muka kalliimpia) liikennevälineitä. Ainoa ihminen, jolle tällainen optimointi kannattaa, on niin rutiköyhä, ettei hänen aikansa keskimäärin tuota mitään. Jos Roope Ankan aika ei tuota mitään, hän on liiketoiminnalleen täysin turha.
Samaan tapaan kaikkein surkein yritys parantaa tuottavuutta on säästäväisyys henkilöstökuluissa - se, että vähentää työntekijöiden palkkoja. Se on kuin heittäisi kädet pystyyn ja sanoisi: meidän firmamme ei osaa enää parantaa toimintatapojaan, joten ainoa, millä saamme kilpailuetua, on se, että yritämme kohdella työntekijöitämme huonommin kuin kilpailijamme. Tällaiset ennustukset ovat itseään toteuttavia: kaikki tosissaan tuottavat ja taitavat työntekijät lähtevät firmoihin, jotka vielä luottavat itseensä. Netflixin henkilöstöohjeessa (esittely: http://www.slideshare.net/reed2001/culture-1798664) ohjeistetaan pitämään palkat kunnossa vaikeinakin aikoina. Miksi? Koska firma saattaa kaatua siihen, ettei se enää pysty maksamaan palkkojaan, mutta se kaatuu varmasti siihen, että taitavimmat työntekijät lähtevät pois.
Tätä voi soveltaa jonkin verran valtioihinkin. Syy, miksi rikkaat maat pystyvät olemaan tuottavampia kuin köyhät, ei ole koskaan ollut halvoissa tuotantokustannuksissa (nekin vaikuttavat, mutta lähinnä kun kyse on jostain suhteellisen pienen jalostusasteen raaka-ainetuotannosta). Rikkaat maat ovat köyhiä tuottavampia olennaisesti kahdesta syystä: niissä tuotetaan asioita, joita ei osata tuottaa muualla (ja jotka pystytään myymään hyvään hintaan, koska halvempia vaihtoehtoja ei ole), tai niissä tuotetaan asioita tavalla, jota ei osata järjestää muualla (esimerkiksi automatisoidummin).
Erojakin valtioiden ja firmojen välillä on. Firma pystyy pitämään itsensä "puhtaana" olemalla tarkka rekrytointinsa suhteen. Valtio ei voi valita kansalaisiaan. Firma voi uudelleenjärjestellä toimintaansa, myydä tiettyä liiketoimintaa pois tai hankkia uusia taitoja rekrytoimalla. Valtio on sidottu maantieteelliseen alueeseensa ja siihen, mitä siellä sattuu tapahtumaan. Mutta oikeasti valtio pystyy vaikuttamaan uusiin kansalaisiinsa kaikenlaisilla valinnoilla kuten tulonjaolla ja koulutuksella, ohjaamaan liike-elämäänsä ja hylkäämään kannattamattomilta vaikuttavat instituutiot.
Kun jotkut firmat tuottavat paremmin kuin toiset, se johtuu kahdesta asiasta: ihmisistä, jotka osaavat paremmin ratkoa tuotannon ongelmia ja optimoida tuotantoprosessia, ja yrityskulttuurista, jonka puitteissa kokeilut ja kehitys on mahdollista. Sellaiset firmat kuin Google, joille työntekijöiden fiksuus ja aikaansaavuus on kaikki kaikessa, tekevät kaikkensa, jotta työntekijät pysyisivät iloisina, kiinnostuneina, ideoivina ja luovina. Ne jopa maksavat työntekijöilleen utilitaristisista harrastusprojekteista.
Miten valtio pystyy parantamaan tuottavuuttaan? Ihan samalla tavalla. Kansalaisista pitää yrittää tehdä iloisia, huolettomia, asioista kiinnostuneita, aktiivisia. Kansalaisille pitää antaa mahdollisuus kokeilla asioita ja kehittää omia alojaan. Valtio voi jopa maksaa kansalaisilleen yleishyödyllisestä toiminnasta. Mutta valtio ei voi valita kansalaisiaan. Firmoille riittää, että huolehtii niistä työntekijöistä, jotka ovat päässeet rekrytointiseulan läpi, mutta valtion pitää huolehtia kaikista. Siksi valtioilla suurin kasvupotentiaali on niissä ihmisissä, joiden elin- ja koulutustaso on heikoin ilman interventioita. Hyvin toimeentulevat ihmiset kuluttavat joka tapauksessa aikaansa ja vaivaansa siihen, että korjaavat huomaamiaan ongelmia, sekä omaksi hyväkseen että utilitaristisesti kaikkien hyväksi. Mitä useampi ihminen saadaan nostetuksi tähän aloitteellisten, ratkaisulähtöisten ja toimintatapojen kehittämisestä kiinnostuneiden joukkoon, sitä enemmän valtion tuottavuus kasvaa.
Yhdysvalloissa tehdään paljon innovaatioita. Siellä on paljon aikaansaavia ihmisiä, ja rakenteet nostavat aikaansaavimpia pintaan. Suomessa tehdään myös paljon innovaatioita - hillittömän paljon enemmän kuin Yhdysvalloissa, jos suhteutetaan väkilukuun. En voi uskoa, että se johtuisi vain jostain suomalaisten kansanluonteeseen tai geneettiseen perimään liittyvästä piirteestä. Jos minun pitäisi veikata, miksi täällä on niin paljon fiksuja ja aikaansaavia ihmisiä, nostaisin ilman muuta esiin sen, että vapaa-aikaa on paljon ja sen, että Suomessa on ollut maailman tasaisin tulonjako 80-luvulla. Hyvä toimeentulo ja runsas vapaa-aika näyttävät olevan asioita, joilla pystyy aiheuttamaan ihmisissä omalähtöistä, vastuuta ottavaa käytöstä.
Olen aikaisemminkin sanonut, että on naurettavaa yrittää saada ihmiset tuottamaan hyvin viemällä heiltä tukia pois. Ikään kuin köyhät olisivat köyhiä vain, koska se ei ole tarpeeksi epämukavaa: kun lisätään heidän insentiiviään rikastua, ryhtyvätkö he rikkaiksi? Jos samaa ajatusta sovelletaan vaikkapa köyhiin maihin, onko niillä liian mukavaa olla köyhiä, etteivät ne rikastu? Pitäisikö rikkaiden maiden vähentää investointejaan köyhiin maihin tai polkea köyhien maiden tuotteiden ostohintoja, ellei niiden bruttokansantuote ala kasvaa? Kenen tahansa pitäisi tajuta, ettei tämmöinen lisääntynyt insentiivi auta paskan vertaa Ruandaa laittamaan asioitaan kuntoon. Olisi ehkä syytä tajuta, ettei myöskään työkkäribyrokratian epämiellyttävyys sysi Kontulan Kakea töihin. Kyllä Kake muutenkin pysyisi töissä, jos osaisi.
Tämäkin on siis pohjimmiltaan kirjoitus siitä, että jos hallituksemme leikkii firman johtokuntaa, niin se leikkii tosi surkean firman johtokuntaa, sellaisen firman, joka on valinnut kilpailuvaltikseen työntekijöiden vedättämisen. Vaikka jokainen bangladeshilainen työskentelisi ilmaiseksi, Bangladeshin tuottavuus ei yltäisi Suomen tasolle, ja vaikka Suomen kilpailukyky paranisi 10% palkanalennusten vuoksi, siitä ei ole mitään hyötyä Suomen tulevalle pärjäämiselle. Menestyvä valtio on se, jonka kansalaiset pyrkivät parantamaan valtionsa toimintaa, ja tekevät sen ylpeydellä. Mitä tiiviimmin jokainen painaa niska limassa duunia, sen vähemmän sitä tapahtuu.