Aurinko nyt hiljaa laskee, 
lunta ripottaa 
muutamanpa pakkasasteen 
jälkeen jäätyy maa 
pyörä polun lunta syöpi, 
hanki rouskahtaa 
polku pimeytehen viepi, 
valo katoaa. 
Nyt jo lunta tupruttavi, 
kiihdytän -- kas kummaa -- 
valkeaan maa vajoavi, 
katson taivaan tummaa. 
Salon läpi kaikuu ääni, 
se on nauru lasten, 
käyn jo tuiskuun syvempääni, 
heityn tuulta vasten. 
Jopa valo vastaan tuikkii, 
se on pieni laavu; 
harva tänne asti puikkii, 
tänn' ei moni saavu. 
Kun mä astun tulen ääreen, 
hykerrän -- voi että -- 
poistan voileivistä kääreen, 
kaadan kuumaa vettä, 
nostan maljan hiutaleille, 
kiitän säästä taivaan, 
joka laskee peitteet teille, 
joiden läpi raivaan 
kaukaisimpaan rantaan tietä 
luokse tulisijan. 
Siellä vähän aikaa vietä: 
saan susta vierailijan.