[...]
Syntyvyyden säännöstelyyn on kaksi asennetta: lakitekninen ja
yksilöllinen. Lakitekninen syntyvyyden säännöstely voi olla järkevää
yhteiskunnan vakauden kannalta, mutta polkee yksilöoikeuksia todella
rajusti. Ihmisten lisääntymisvietti on melkoinen, ja sen sääntely
tuottaa hurjia epäkohtia ja patoumia. Järjestelmää, jossa syntyvyys on
säänneltyä, on todella vaikea pitää oikeudenmukaisena. Koska lapsia ei
voi oikein korvata millään, joten etuoikeudet lasten
hankkimisessa tulevat yhdeksi suureksi riidan- ja petoksenaiheeksi.
Edelleen, jos ihmisten lapsimäärää rajoitetaan, heille tulee sitä
tärkeämmäksi saada juuri tietynlainen lapsi, joka johtaa eräänlaiseen
rodunjalostukseen (epätoivottujen lasten pois heittämiseen).
Joka tapauksessa tuottaakseen todellisen ratkaisun liikakansoitukseen lakisäännöstelyn pitää olla joko universaalia tai kohdistua kaikkiin kansoihin, joissa syntyvyys ei luonnostaan ole pieni. Muuten törmätään seuraavan kohdan (yksilöllisen syntyvyyden säännöstelyn) ongelmiin.
Jos luotetaan yksilöiden omaan valintaan syntyvyyden rajoittajana
(ja yritetään koulutuksen ja kasvatuksen keinoin heitä siihen ajaa),
törmätään toiseen uuteen ongelmaan. Se on
resurssien kasaantuminen. Ainakin tämänhetkisessä maailmassa ne, jotka
vapaaehtoisesti rajoittavat lapsimääräänsä rankasti, asuvat
tyypillisesti maissa, joissa ruokaa ja hyödykkeitä on yltäkylläisesti.
Maailmaa vaivaa epätasapaino, jossa toisilla mailla on teknologista ja
taloudellista valtaa, toisilla ihmisten määrästä kohoavaa raakaa
voimaa. Teollisuusmaiden ihmisillä on kaksi keinoa pahentaa tätä
epätasapainoa: yksilökohtaisen kulutuksen lisääminen ja lisääntymisestä
pidättäytyminen. Epätasapaino pyrkii korjautumaan jatkuvasti
suuremmilla teollisuusmaihin suuntautuvilla muuttovirroilla. Nämä
maahanmuuttajat tuovat mukanaan omia perhearvojaan, jotka vaikuttavat
edelleen lasten hankinnassa uudessa kotimaassa. Niinpä, vaikka
teollisuusmaiden ihmisistä jokin osa jatkuvasti vähentäisi
lisääntymistään, eivät lisääntyvät ihmiset sillä lopu.
[...]
Loppuyhteenvetona sanoisin, että näen marginaalisen mahdollisuuden
vakaaseen, pysyvän kokoiseen ihmiskuntaan, joka saadaan aikaan monin
eri keinoin. Sen sijaan suhtaudun skeptisesti siihen, että tällainen
ihmiskunta voi olla ''hyvä'' millään kriteerillä (muulla kuin
pysyvyydellä). Lisäksi havaitsen [lapsista] yhteiskunnallisia ja
tunteellisia hyviä puolia, jotka saavat minut kannattamaan lasten
hankkimista. Siksi olen halukas heittämään kädet pystyyn, antamaan
ihmisten lisääntyä, ja kokeilemaan milloin mitäkin apukeinoa
liikakansoituksesta tuleviin ongelmiin. Uskon siis, että
kokonaisuudessaan ihmisten lisääntymisestä tuleva murhe, kipu ja
epäoikeudenmukaisuus on ongelma, johon ovat ongelmia,
joihin ei ole ratkaisua.
[...]