"Mistä sinä olet kotoisin?" minä kysyin. 
"Mistäs itse olet?" hän kysyi vastaan. 
"Aroilta, nummmilta, kulottuneilta heinikoilta, 
kukkuloilta, keroilta, vaaroilta ja vuorilta, 
vedestä, puroista, ylämaiden järvistä, 
poluilta, notkoista, solista ja soista, 
unohdetusta ladosta, murtuneesta padosta, 
kasken savun udusta, ojien sammakonkudusta. 
Mitä tulin ensin ja tulen uudestaan 
kun paikka on päässyt unohtumaan muilta. 
Minä lasken sormeni tuttuun maahan 
ja huomaan, ettei sen ole ollut ikävä minua."
Näin vastasin, ja hän katsoi minua 
sillä nyt hän tiesi, miten tuli vastata. 
Me tuijotimme toisiamme pitkän aikaa 
ja odotin, osaisiko hän vastata ollenkaan 
ja lopulta hän hymyili ja käänsi katseensa 
ja alkoi yhä vakaammalla äänellä puhua: 
"Olen ollut kaukana ja tullut lähelle. 
Minulle on käynyt niin kuin käy kaikille. 
Olen iloinen ja tarpeeton ja ihan mikä vain 
ja sukkani ovat märät aamukasteesta 
ja joskus liidän kuuta kohti, joskus lupailen 
että joku saa luonani kodin itselleen 
ja kiltteyttäni tarjoan ja otan huomioon 
ja kaikki päätyy minussa samaan onkaloon."
Me olimme ja katsoimme ja teimme uudestaan 
niin että sänkyyn päädyimme vierekkäin makaamaan.