Moi, me ollaan Mari, ja Panu. Meillä on kämppä. Me ei olla tehty mitään sen eteen. Meillä on aika kiva elintaso, jota me ei olla ansaittu mitenkään. Mutta ei me siitä yleensä ylpeillä. Yleensä me ollaan ihan hiljaa ja tyytyväisiä.
Nojoo okei. Yleensä me itse asiassa puhutaan koko ajan. Mutta ei me puhuta ikinä mistään tietystä asiasta (paitsi itsestämme). Meillä on paljon puheenaiheita -- mutta puhutaan siitä myöhemmin.
Mari on tänään kipeä. Puoli astetta kuumerajan yli. 37,3 celsius-astetta. Piti pistää numeroin, koska se on yhden elokuvan nimi. Panu ei ole ikinä nähnyt kyseistä elokuvaa, mutta monta muuta elokuvaa hän on nähnyt. Mutta nyt takaisin Mariin, koska muuten hän luulee, että Panu varastaa shown kokonaan.
Tärkeintä tässä taloudessa on nimittäin Mari. Hän on menossa huomenna töihin. Hän on melkein järkyttävän säntillinen työntekijä, mutta sitä ei saa sanoa julkisesti. Marista tulee kokki -- maailman paras, tietenkin. Niin kuin hän itse asian ilmaisee: "Mitä järkeä on tulla kokiksi, jos ei ole paras? Tai miksikään muuksikaan sen puoleen. Onpas muuten hassun kuuloista tämä suomi."
Marilla on skootteri. Se on tosin kanissa. Sitten, kun Mari saa skootterinsa kanista, hän viilettää yli maiden ja mantujen ja kaikki mimmit lakoavat hänen jalkojensa juureen. Ihan kuin ne eivät nytkin tekisi sitä, mutta who cares.
Panulla ja Marilla on yksi yhteinen ystävä. Oikeastaan se ei ole Marin ystävä, vaan vuoden kestänyt ex-hoito. Sen lisäksi se ei ole Panunkaan ystävä, oikeastaan, vaan sellainen hassu tyyppi, joka soittaa aina silloin tällöin -- yleensä väärään aikaan. Marin ja Panun yhteys on täysin sattumalta muodostunut.
Antakaas, kun selitämme. Mari oli asunnoton vielä kaksi ja puoli kuukautta sitten. Sattumoisin kaksi ja puoli kuukautta sitten Panu heitti ulos tyttöystävänsä, jota ei oikein enää viitsinyt. Tällöin kyseinen ystävä, ei oikeastaan siis ystävä, oli omasta tahdostaan tekemisissä Marin kanssa, ja sattui tietämään tämän tilanteesta kuullessaan Panun tilanteesta, joten mainitsi asiasta heille. Niin ne asiat järjestyvät.
Äskettäin tapahtui seuraavaa: Panu oli keittänyt Marille ja itselleen teetä. Hän yritti kaataa sitä itselleen, kuitenkin osuen lähistöllä hengailleeseen näppäimistöön. Mari tiesi kyllä, mitä tehdä ja missä paperi oli.
Vapaa-aikanaan Panu ja Mari yleensä puhuvat (mikä taisikin jo tulla mainituksi) ja harrastavat akrobatiaa, yleensä yhtaikaa. Niinpä niin. Silloin, kun he eivät tee asioita yhdessä, Mari lukee Panun sarjakuvia ja Panu tiskaa, siivoaa, vaihtaa lakanoita, järjestelee tavaroita, kastelee huonekasvit, lukee sähköpostinsa, käy katsomassa, onko irkissä ketään hereillä (ja eihän siellä ole), alkaa kirjoittaa jotain juttua, ja silloin Mari jo aloittaakin uuden keskustelun.
Mari käy välillä tupakalla. Molemmat puhuvat vähän väliä puhelimessa, käyvät vessassa, keittävät teetä tai espressoa, kuuntelevat musiikkia. Joskus he laittavat ruokaakin yhdessä.
Puhelimessa on yleensä nainen, kumpi tahansa onkin vastaamassa. Panulle soittavia naisia on puolen tusinaa, samoin Marille soittavia. Marille soittavista osa on vain ystäviä, Panulle soittavista ei.
Ennen kuin Mari päätti hankkia oppisopimuspaikan, he harkitsivat oman kahvilan perustamista. Kahvilan tärkein funktio olisi henkilökunnan viihtyminen ja siellä olisi tarkoitus tarjoilla murukahvia, purukahvia, gurukahvia, surukahvia, hurukahvia ja lurukahvia. Kurukahvista luovuttiin mielekkään merkityksen puutteessa. Kahvilan nimen peruste on halu rekisteröidä tietty internet-nimi.
On meillä korttipelikin. Useampiakin. Mutta juuri tällä hetkellä tärkein lienee tikkihiiri. Nimi-idea ei ole meidän, mutta kaikki muu on. Voiko mikään peli, jossa saa yhden kierroksen aikana noin 70-500, mutta usein 0 ja joskus 3500 pistettä, olla huono? Eipä tietenkään.
Mari on ollut rakastunut ja havainnut, ettei homma noin vain toimi. Panulla on vähän sama juttu. Mari uskoo, että on vaaratonta rakastua ihmisiin, joita kohtaan ei ole mitään velvoitteita. Panu ei oikein usko siihenkään. Mutta eivät he kyynisiä ole. He vain odottavat, että sykli umpeutuisi; että he palaisivat taas takaisin aikaisempiin ajattelutapoihinsa.
Mitä yhteistä on muuten seuraavilla esineillä: pilli, vasara, tussi, kesäkurpitsa, isot marmorikuulat, veitsenkahvat? Ai te arvasitte. Mari ei ole koskaan kokeillut mitään orgaanista, hän kunnioittaa ruokaa liikaa. Mutta Panulla on kokemusta näistäkin. Ai niin, kynttilät! Mari oli kerran töissä pakkaamassa kynttilöitä, mutta ne valettiin maitopurkkeihin. Niin megalomaaninen ei Marikaan ole, että olisi kokeillut.
Noo, enemmän noita tuli kokeilleeksi kiimaisena teininä. Mutta se on hyvä harrastus, sanokaa heidän sanoneen, ei siitä pidä vanhemmitenkaan luopua. Oli oikeastaan mukavaa jutella keittiössä tällaisista tärkeistä asioista ja yhtä mukavaa on kertoa niistä jälkipolville. Ei pidä pelätä kokeilla asioita, lapset!