Muistan, että pienenä syvällisimmät keskustelut käytiin kiikkuen keinussa. Vauhtia potkittiin pikku hiljaa, joskus otettiin kovempia vauhteja, joskus kierrettiin keinun ketjut spiraalille ja joskus tahallaan törmättiin toisten keinuihin. Erilaiset tapahtumat tahdittivat keskustelua ja antoivat puheelle sävyä. Oli toki riehakkaitakin keinuleikkejä ja sellaista, mutta ne olivat eri asia - niitä käytiin päivän kuumuudessa, ei illan häilyvän lämmön aikana...
Kun olin pieni, useimmat keinut olivat rengaskeinuja. Nykyään lautakeinut ovat yleisempiä, ja muutos on mielestäni ollut hyvään suuntaan. Mutta nyt isona useimmat keinut ovat liian pieniä ja erityisesti niissä on liian lyhyet kettingit. Onneksi siellä täällä on kunnon keinuja. Muutenkin harmittaa, että kaikki leikkikalut tuntuu suunnatun lapsille. Mitä aikuisten sitten olisi tarkoitus tehdä leikkipuistossa sillä aikaa, kun lapset leikkivät?
Kyläkeinut ovat oma lukunsa. Ne ovat hienoja ja nerokkaita, mutta niin painavia, että niistä tippuminen (tai niiden tielle meneminen) on tosissaan vaarallista. Kyläkeinuja on monta tyyppiä koon, muodon ja rakenteen mukaan. Suomessa suosittu (lankuista / puolitukeista tehty neliö, ripustettu kulmistaan puomiin) on melkein vaarallisimpia.