Pienenä juurten alla möyrii
multaista maata väistämättä
pieni lapsentaimi.
Sormensa työntää mehevään mujuun,
kääntyy istumaan, hyvin sujuu,
pilkistää takaa rungon.
Kosteus täyttää kaiken ilman,
vielä on siinä myös lämpöä illan,
lapsi venyttelihe.
Johan nyt pientä haukotuttaa,
siellä se kasvaa ja unta pukkaa,
unessa suuret suunnat.