Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tämä kielioppi ei ole mikään virallinen totuus, vaan kokoelma omia ajatuksiani ja vaikutelmiani siitä, miten japanin kieli toimii. Luulen, että tämä on hyvinkin mielenkiintoista kielistä kiinnostuneille ihmisille tai jonkin verran japania osaaville, mutta muista en tiedä.
Jokainen tuntemani kieli koostuu ilmauksista. Yksinkertaisimpia ilmauksia ovat sanat, kuten "poika", joille on tyypillistä, että jos niistä jättää jonkin osan pois, ne eivät tarkoita enää mitään. Monimutkaisimpia ilmauksia ovat virkkeet, kuten "Tuo poika tuolla, johon tutustutit minut eilen, hymyilee kauniisti." Siinä välillä on monia välivaiheita, kuten "tuo poika tuolla". Mikä tahansa sanojen jono ei ole ilmaus: ilmauksen täytyy itsenäisesti tarkoittaa jotain, joten esimerkiksi "eilen, hymyilee" ei ole ilmaus.
Jokainen japanin kielen ilmaus kuuluu yhteen kolmesta kategoriasta. Kategoriat määrittävät, miten ilmaukset voivat liittyä toisiinsa. Lisäksi useimmat japanin kielen sanat kuuluvat valmiiksi johonkin kategoriaan (poikkeuksen muodostavat itsenäismerkityksettömät etukäteisvaroittimet sekä jotkin huudahdukset), joten kategoriat jakavat jossain mielessä japanin kielen sanat sanaluokkiin. Kategoriat ovat:
Sanoista aktiivisia ilmauksia ovat melkein kaikki verbit ja adjektiivit (isoimman poikkeuksen muodostavat ns. na-adjektiivit). Aktiiviset ilmaukset ovat japanissa yleensä taipuvia ja niillä on tolkuttomasti erilaisia tapaa, todennäköisyyttä ja puhujan suhtautumista kuvaavia muotoja.
Edelleen sanoista passiivisia ilmauksia ovat melkein kaikki "nominit", kuten substantiivit, pronominit ja niin edelleen. Lisäksi na-adjektiivit kuuluvat tähän ryhmään. Passiiviset ilmaukset ovat jotakuinkin taipumattomia ja niistä tehdään lauseen osia muuntamalla ne muuntaviksi erityisillä roolia kuvaavilla merkitsimillä, partikkeleilla.
Muuntavia ilmauksia sanoista ovat adverbit ja hiukan yllättäen monet määrää kuvaavat ilmaukset, jotka tosin ilmaantuvat myös passiivisissa yhteyksissä (kuruma ga takusan aru = autoja on paljon (muuntava), takusan no kuruma = paljon autoja (passiivinen, muutettu aktiiviseksi no-partikkelilla)).
Kategoriat ovat tärkeitä, koska ne määrittävät kielellisten ilmausten perusrakenteen. Virke on aktiivinen ilmaus, jonka osina on erilaisia muuntavia ilmauksia (ne antavat virkkeelle sen tarkan merkityksen). Muuntavat ilmaukset koostuvat tyypillisesti passiivisesta ilmauksesta (asiasta) ja sen roolia kuvaavasta partikkelista: onko kyseessä tekijä, väline, kohde, aika, tapa, vai mikä. Passiivista ilmausta taas pystyy rajaamaan ja elävöittämään lätkäisemällä sen eteen aktiivisia ilmauksia.
(Melkein) kaikki määreet tulevat ennen pääsanaansa. Tämä pätee esimerkiksi adjektiiviin ja pääsanaan, omistajaan ja omistettuun, tapaan ja tekoon, sivulauseeseen ja päälauseeseen.
Partikkelit tekevät passiivisista ilmauksista muuntavia ja sallivat niiden siten olla osallisina virkkeessä (joka on aktiivinen ilmaus). Tässä jaksossa käsitellään, minkälaisia "rooleja" eri partikkeleilla voi antaa.
Lähdemme liikkeelle virkkeestä "kuru" (tulee). Tämä on täydellinen virke, mutta hyvin epämääräinen. Se ei kerro, kuka tulee tai mihin; silti se on itsenäinen ajatus, jonka esimerkiksi Ashitaka sanoo Mononokehimessä, kun San lähestyy Eboshin kaupunkia. Toisena esimerkkijuurena käytämme virkettä "toru" (ottaa).
wa (aihe)
Lähes jokaisessa japanilaisessa virkkeessä on aihe. Usein aihe jätetään sanomatta ja joskus se on epämääräinen, mutta se on ajatuksessa läsnä melkein aina. Usein aihe sanotaan puheaktin alussa ja jätetään virkkeissä sanomatta niin kauan, kuin se pysyy samana. Joka tapauksessa passiivisesta ilmauksesta voi tehdä aiheen wa-partikkelilla. Usein wa tekee indoeurooppalaisten kielten subjektia vastaavan roolin. Niinpä japanilaisessa virkkeessä subjekti jätetään usein sanomatta.
Esimerkiksi: "boku wa kuru" (minä tulen), "boku wa toru" (minä otan), "boku wa atama ga warui" (olen tyhmä, sananmuk. minulla pää on huono) "juutakunan wa nani o shite mo akka suru" (asuntopula pahenee vaikka tekisi mitä), "nagaku matte ita densha wa kuru" (pitkään odottamani juna tulee), "fuinrando wa doo suru ka" (entä Suomessa, miten siellä tehdään?), "boku wa koohii o kudasai" (minulle tulisi kahvi(a)), "kimi wa?" (entä sinä?).
ga (tekijä)
Siinä missä wa joskus määrittää subjektia ja joskus ei, ja on tarkoitettu pikemminkin kiinnittämään kuulijoiden huomio johonkin asiaan ennen varsinaisen ajatuksen ilmaisemista, ga-partikkeli kertoo nimenomaan virkkeen tekijän. Joissakin aktiivisissa ilmauksissa, joissa ga-partikkelilla on vakiintunut merkitys, ilmaistaan looginen subjekti wa-partikkelilla ja kieliopillinen subjekti ga-partikkelilla. Esimerkiksi "meshi ga aru" (on (olemassa/täällä) ruokaa), "boku wa meshi ga aru" (minulla on ruokaa). Tämä erottelu kieliopillisen ja loogisen subjektin välillä on hyvin japanilainen: esimerkiksi on epäjapanilaista sanoa "zoo no ashi wa takai" (elefantin jalat ovat pitkät, sananmuk. mitä elefantin jalkoihin tulee, ovat pitkät), sen sijaan on japanilaista sanoa "zoo wa ashi ga takai" (elefantilla jalat ovat pitkät, sananmuk. mitä elefanttiin tulee, jalat ovat pitkät).
Usein on mahdollista käyttää kumpaa tahansa partikkelia. Tällöin partikkelin valinta tuottaa sävyeron. wa-partikkeli kiinnittää huomion johonkin asiaan mutta antaa ymmärtää, että virkkeen pointti on se, mitä tuosta asiasta sanotaan; ga-partikkeli taas antaa ymmärtää, että virkkeen pointti on juuri se, kuka tekee: "boku wa kuru" (minä tulen), "boku ga kuru" (minä tulen). Joskus wa-partikkelia käytetään toisaalta vastakkainasetteluun: "kare wa konaide mo, boku wa kuru" (vaikka hän ei tulisikaan, minä tulen).
Jotkin verbit, idiomit, kielioppimuodot ja pääsanat vaativat ga-partikkelia. Esimerkiksi kysymyssana ei voi saada wa-partikkelia peräänsä, koska aihe ei voi olla tuntematon (sen pitäisi olla jotain, minkä kaikki jo tietävät). Esimerkiksi "dare ga kuru ka" (kuka tulee), jossa ga-partikkelia ei voi korvata wa-partikkelilla. "suki da" (tykkää) ilmaisee pitämisen kohteen aina ga-partikkelilla, esim. "yasai ga suki da" (tykkää(n) vihanneksista). Olemassaoloa tai jossain oloa ilmaisevat verbit aru ja iru ottavat melkein aina olijan ga-partikkelilla.
o (kohde)
Tämä vastaa jotakuinkin suoraan indoeurooppalaisten kielten kieliopillista objektia. Lisäksi siinä on jotenkin "objektiivinen", siis neutraali, sävy. Asiaan, jonka perässä o-partikkeli luuraa, ei oteta tavallaan kantaa, se on virkkeessä vain objektina.
Esimerkiksi "boku wa shashin o toru" (otan valokuvan), "riyuu o shitte iru" (tietää(/dän/dät) syyn), "kyoo wa tonari ga hima o toru" (tänään naapuri ottaa vapaata).
Jotkin ilmaukset, jotka "vähentävät" objektin "neutraaliutta", vaativat o-partikkelin muuntamisen ga-partikkeliksi, esimerkiksi osaamista tai haluamista kuvaavat ilmaukset: "nihongo ga dekiru" (osaan japania), "shashin ga tochitai" (haluan ottaa valokuvan). Japanissa on muuten epäkohteliasta puhua toisen haluamisesta, ja siksi on selvää, että nämä esimerkkilauseet kertovat juuri puhujasta. Jos jostakusta muusta sanotaan, että hän haluaa ottaa valokuvan, sanotaan neutraalimmin "shashin o tochitagatte iru".
mo (myös)
Tämä partikkeli vastaa pitkälti suomen myös-sanaa. Joskus sitä käytetään myös rinnastuksissa: "satoo mo shio mo" (sekä sokeria että suolaa). Esimerkiksi "boku mo kuru" (minäkin tulen). wa-, ga- ja o-partikkelit, jotka muodostavat yhdessä lauseiden perusliiman, katoavat mo-partikkelin alta; muihin partikkeleihin mo vain lisätään perään. Katoamisen myötä katoaa myös jonkin verran tietoa ilmauksen roolista lauseessa: esimerkiksi "kare mo mita" voi tarkoittaa joko, että hänkin näki tai että hänetkin nähtiin.
no (määritys)
no-partikkelilla voi panna yhden passiivisen (tai joskus muuntavan) ilmauksen määrittämään toista (aina passiivista). Esimerkiksi "boku no hon" (minun kirjani), "ki no tsukue" (puinen pöytä), "kinoo no koogi no onna no gakusei no kirei na ashi" (eilisen luennon tyttöopiskelijan kauniit jalat). na-adjektiivit, jotka ovat passiivisia ilmauksia, saavat peräänsä na-partikkelin no-partikkelin sijaan, mutta systeemi toimii muuten samalla tavalla.
no-partikkelilla on myös toinen merkitys: sen voi panna aktiivisen ilmauksen perään merkityksessä "se, että" tai "asia, joka". Esimerkiksi "akai" ((on) punainen) -> "akai no" (punainen juttu), "kiku" (kuuntelee) -> "kiku no" (kuunteleminen). Tavallaan no-partikkeli muuttaa passiiviset ilmaukset aktiivisiksi (niin että niitä voi käyttää määreinä) ja aktiiviset passiivisiksi (niin että niistä voi puhua käsitteinä). Jos syystä tai toisesta tämä johtaa kahteen peräkkäiseen no-partikkeliin, sanotaan sen sijaan "na no": "hajimete" (aloittaen) -> "hajimete na" (aloittava) -> "hajimete na no" (aloittelija).
de (konteksti)
de-partikkeliin liittyy huomattavat määrät rooleja, joita en ole nähnyt rinnastettavan muissa kielissä. de määrittää asiayhteyttä, ottamatta kummemmin kantaa siihen, millä tavoin pääsana liittyy virkkeen ajatukseen, mutta antaen ymmärtää, että se on vain lisätietoa virkkeen kannalta. Esimerkiksi "kanojo wa densha de kuru" (hän (tyttö) tulee junalla), "boosan ga kamera de shashin o toru" (buddhalaismunkki ottaa kuvan kameralla), "boku wa semai heya de hataraku" (työskentelen ahtaassa huoneessa), "daigaku de koogi o toru" (otan, ts. kuuntelen luentoja yliopistolla), "iroiro na iken de jibun de kimeta (koska oli erilaisia mielipiteitä (iken), päätin itse (jibun)).
ni (paikka, aika, määränpää, tapa, aiheutin)
de-partikkeli ja ni-partikkeli ilmaisevat jonkin verran samanlaisia asioita, mutta ni-partikkeli ilmaisee lauseen ymmärrettävyyden kannalta välttämättömiä asioita, kun taas de ilmaisee lisäväriä. Lisäksi de-partikkelilla on joitain merkityksiä, joita ni-partikkelilla ei ole (kuten välineen tai syyn ilmaiseminen), ja ni-partikkeli ilmaisee joitain asioita, joita de ei (kuten ajankohtaa).
Jossain olemista kuvaavat verbit saavat olemisen paikan ni-partikkelilla. Esimerkiksi "ie ni iru" (olen kotona), "herushinki ni sunde iru" (asun Helsingissä), "boku ni wa okane ga aru" (minulla on rahaa). Jotkin menemistä tai antamista kuvaavat verbit saavat määränpään ni-partikkelilla, esimerkiksi "nihon ni iku" (menee Japaniin), "kare ni ageru" (annan hänelle). Menemisen suhteen tosin voi käyttää myös e-partikkelia. Aika merkitään melkein aina ni- tai wa-partikkelilla, joskus molemmilla: "nichiyoobi ni au" (tapaa sunnuntaina), "haru ni wa hana ga saku" (keväällä kukat kukkivat).
ni-partikkelilla on myös hommansa tietyissä kieliopillisissa rakenteissa, esimerkiksi passiivin tekijä (agentti) ilmaistaan sillä. Esimerkiksi "kaze ga booshi o totta" (tuuli vei hatun) -> "kaze ni booshi ga torareta" (hattu on tuulen viemää, heh.). Edelleen ni-partikkeli liittyy ilmausten tekemiseen muuntaviksi tavan ilmauksiksi, esim. "donna" (millainen) -> "donna ni" (missä määrin), "rikoo" (fiksu) -> "rikoo ni" (fiksusti), "hisashiburi" (pitkä aika) -> "hisashiburi ni" (pitkästä aikaa, vihdoin). Muuntumista kuvaavat verbit vaativat muutoksen suunnan tapaa kuvaavana muuntavana ilmauksena, esimerkiksi "kettei wa rikoo ni naru kiboo ga nai" (ei ole toivoa, että päätös tulisi fiksuksi).
e (suunta, määränpää)
Liikkeen kohde. Esimerkiksi "kakkoo e kuru" (tulee kouluun).
kara (lähde, alkuperä, syy)
Liikkeen / tapahtumaketjun lähtökohta. Esimerkiksi "ie kara kakkoo e kuru" (tulen kotoa koululle), "hayaku kara bunpoo o kaite iru" (olen kirjoittanut kielioppia varhaisesta (hayai = varhainen)), "suberiyasui kara ki o tsukete kudasai" (varokaa, se on liukas (suberiyasui)).
made (raja)
Suomennetaan yleensä "asti". Esimerkiksi "juuji kara yonji made depaato de kaimono o shitari shita" (olin tavaratalossa (depaato) ostoksilla kymmenestä (juuji) neljään (yonji)).
nara (ehto, rajaus)
nara kuvaa ehtoa ja on siis jos-sanan vastine (mutta tietty verbimuoto vastaa myös jos-sanaa): "koonfureeksu nara tabetakunai" (jos (se) on (taas) maissimuroja, en (halua) syö(dä)), "akarui hito nara au kikai ga nai" (jos (kyse) on iloluontoisesta ihmisestä, emme saa mahdollisuutta tavata (häntä)).
yori (vertailukohta)
Japanin kielen adjektiiveilla ei ole vertailuasteita, ja vertailu ilmaistaan pikemminkin kertomalla, mihin verrataan. Japaniksi ei voi siis oikein kääntää mainoslausetta "maito on enemmän" (koska se ei tarkoita mitään). Vertailukohtana toimivan asian perään pannaan yori-partikkeli: "sakana wa oishii" (kala on herkullista) -> "sakana wa toriniku yori oishii" (kala maistuu paremmalta kuin kana), "kore wa sanzen-en kakaru" (tämä maksaa 3000 jeniä) -> "kore wa sore yori sanzen-en kakaru" (tämä maksaa 3000 jeniä enemmän kuin tuo).
Japanissa on useita partikkeleita, jotka lisätään nimenomaan aktiivisen ilmauksen perään. Osa niistä antaa vain yksinkertaisesti sävyä (suhtautumistapaa tms.) virkkeelle, osa liittää lauseen alisteiseksi toiselle (eli muuttaa aktiivisen ilmauksen muuntavaksi, kuten kara-partikkeli).
Sävyä antavia partikkeleita ovat ka (ilmaisee kysymystä), esimerkiksi "donogurai jikan ga kakaru ka" (kauanko kestää?), "kimi mo kuru ka" (tuletko sinäkin?), "nani o shite iru ka" (mitä teet(te)?). Toinen yleinen partikkeli on ne (äännetään usein nee), joka pyytää varmistusta tai ilmaisee ihmetystä tai sitä, että tieto on sekä puhujan että kuulijan jo ennalta: eikö olekin niin, että... Esimerkiksi "kore wa ne" (entäpä sitten tämä, ...), "ii otenki desu ne" (onpa kaunis ilma), "itsumo okurete shimau ne" (myöhästyt aina, eikö totta) ja niin edelleen. Japanilaisessa keskustelussa kuulijan tulee antaa usein ilmaus siitä, että hän on kuullut / ymmärtänyt, mitä toinen sanoo, sanomalla "ee" (joo), "hai" (kyllä), "naruhodo" (niinpä), "n" (lausutaan un) (mm-hmh), tai "sooka" / "soo desu ka" (onko noin?). "ne" on puhujan puoli tästä varmisteluhommasta.
Lisäksi on vielä partikkeli "yo", joka kuvaa varmuutta ja väittämistä. "kuru yo", "kuru" ja "kuru ne" muodostavat jatkumon, jossa "kuru yo" on ehdottomasti puhujan väite, joka saattaa olla jopa kuulijan käsityksen vastainen, "kuru" on neutraalihko ja "kuru ne" ilmaisee, että kuulijan oletetaan olevan samaa mieltä.
Sivulauseita muodostavista partikkeleista mainittakoon to, joka kuvaa puheen sisältöä tai jonkin tapahtuman luonnollista syytä: "kuru to itta" (sanoi tulevansa), "sekai wa abunai to kaite aru" ((tässä) lukee, että maailma on vaarallinen), "sekai wa abunai to hito wa ie ni todomaru" (maailman vaarallisuus aiheuttaa, että ihmiset pysyttelevät kotonaan). kara kuvaa syytä, ja sen sukulainen shi kuvaa syytä, joka vaikuttaa kaiken muun ohella / lisäksi asiaan: "kurai shi samui shi denai" (koska on pimeää ja vielä kylmääkin, en mene ulos). kara-partikkelista on lievempi (ja vähän muodollisemman kuuloinen) versio node, joka siis viittaa syysuhteeseen muttei yhtä vahvasti kuin kara. Vielä lievemmän syysuhteen voi ilmaista progressiivilla (josta lisää tuonnempana).
Lisäksi on muutamia partikkeleita, jotka ilmaisevat vastakkainasettelua. ga-partikkeli on näistä lievin: "satoo wa kireta ga hanii o tsukaeru" (sokeri loppui, voidaan käyttää hunajaa). Vahvempia ovat ke(re)do ja keredomo: "densha de shimbun ga yomitakatta kedo, nihongo ga dekinai kara, komatte shimatta" (halusin lukea junassa lehteä, mutta koska en osaa japania, ei tullut mitään). Mutta-ajatusta voi kuvata myös monilla adverbeilla, esim. demo, shikashi, ...
Passiiviset ilmaukset eivät taivu (niillä ei ole monikkoa, partitiivia, määräisyyttä tms.) Aktiiviset ilmaukset taipuvat, mutta eivät persoonissa (siis tekijän mukaan) ja aikamuotojakin on vain kaksi: nykyinen ja mennyt. Koska adjektiivit ovat aktiivisia ilmauksia, niilläkin on mennyt aikamuoto (samukatta = oli kylmä). No niin.
Japanin kielessä on paljon kohteliaisuuteen liittyvää, asiayhteyden edellyttämää rakennetta. Kohteliaisuutta on kahdella tasolla: on muodollista kohteliaisuutta (mitä verbejä sopii käyttää millaisestakin ihmisestä, päälauseen verbin kohteliaisuusluokka, yms.) ja ajatuksellista kohteliaisuutta (ei saa rehennellä omilla teoillaan, pitää välttää toiselle osapuolelle kiusallisia aiheita (ellei ole tullut puhumaan juuri niistä) jne.). Edelleen molemmat nämä kohteliaisuustasot jakautuvat kahdenlaiseen kohteliaisuudenosoitustapaan: toista ylentävään (sonkeigo) ja itseä alentavaan (kenjoogo) kohteliaisuuteen. Edelleen itseä alentava kohteliaisuus jakautuu (epäselvästi) itseä alentavaan puheeseen suhteessa toiseen, sekä itseä alentavaan puheeseen ylipäänsä (jolla on myös assosiaatioita lipevään mielistelyyn). Edelleen toista ylentävä kohteliaisuus jakautuu kohteliaisuuteen, jota osoitetaan kuulijaa kohtaan, ja kohteliaisuuteen, jota osoitetaan puheen aiheena olevia asioita / ihmisiä kohtaan.
Kohteliaisuutta ilmaistaan aihevalinnoilla, sanavalinnoilla, taivutusmuodoilla, erilaisilla etu- ja jälkiliitteillä, sekä lauserakenteilla. Jos keskustelua käydään ylemmän ja alemman välillä (opettaja ja opiskelija, vanhempi ja nuorempi opiskelija, asiakas ja myyjä, pomo ja alainen, ...), yleensä alemman käyttämä kieli tulee monimutkaisemmaksi, pidemmäksi ja kohteliaammaksi, kun taas ylemmän kieli yksinkertaistuu ja käy suorasukaisemmaksi. Kohteliaisuusluokkia on karkeasti ottaen neljä: (1) töykeä (käskyt yms.), (2) arkikielinen, (3) kohtelias, (4) kunnioittava. Luokkien käyttö vaihtelee tilanteittain. Esimerkiksi aviopari tai opiskelijakaverit (2 - 2), työkaverit (2 - 2), samat työkaverit tärkeässä kokouksessa (3 - 3), kollegat eri maista (3 - 3), myyjä ja asiakas (4 - 3), pomo ja alainen (2 - 3), suuttunut pomo ja alainen (1 - 4) ja niin edelleen.
Japanin kohteliaisuusjärjestelmä on suhteellinen. Tämä tarkoittaa sitä, että kohteliaisuusmuotojen käyttö ei riipu vain puhujan suhteesta kohteliaisuuden kohteeseen, vaan myös kuulijan suhteesta asiaan. Esimerkiksi opettajastaan ei välttämättä tarvitse puhua kunnioittavasti luokkakamuilleen. Jos kaverit jakavat kunnioituksen (ja kiitollisuudenvelan) opettajaa kohtaan, he voivat silti puhua hänestä kunnioittavasti keskenäänkin. Toisen firman edustajalle ei saa puhua omasta pomosta kunnioittavasti, oman firman edustajalle kuuluu. Ja niin edelleen. Mainittakoon, että korean kohteliaisuusjärjestelmä on kuulema absoluuttinen, eli omalle pomolle osoitetaan kunnioitusta, puhui pomolle, kaverilleen tai vieraan firman johtajalle.
Kohteliaisuusmuodot toimivat myös jossain mielessä persoonamuotojen korvikkeina. Jos syödään nöyrästi (itadakimasu), on selvää, että syöjä on puhuja. Jos taas syödään kunnioitettavasti (meshiagarimasu), on selvää, että syöjä on kuulija tai joku muu kunnioitettu. Japanissa on tolkuton määrä antaa-verbejä sen mukaan, kuka antaa kenelle ja mihin suuntaan sosiaalisessa hierarkiassa. "chokoreeto o ageta" (annoin suklaata) kuvaa itsestä poispäin tapahtuvaa antamista, kun taas "chokoreeto o kureta" (minulle annettiin suklaata) kuvaa itseen päin tapahtuvaa antamista. Tämän informaatiosisällön takia ja kohteliaisuuden vuoksi erilaisia tekoja luonnehditaan myös usein jonkinsuuntaisena antamisena: "paatii ni tsurete itte kureta" (minut otettiin mukaan juhliin). Tämä kaikki perustuu puheen aiheeseen liitettyyn kohteliaisuuteen.
Mitä tulee kuulijaan liitettyyn muodolliseen kohteliaisuuteen, jota yleensä ilmaistaan verbimuodoilla, jossain mielessä luokka 2 on "perustavimmanlaatuinen". Esimerkiksi suurin osa kieliopillisista muunnoksista edellyttää luokan 2 muotoja aktiiviseen kategoriaan kuuluvilta konstituenteiltaan. Kuulijaan liitetty muodollinen kohteliaisuus näkyy ensisijaisesti pääverbin (lauseen lopussa) päätteestä.
Persoonapronominit ovat japanissa tavallisia substantiiveja. Niitä on huomattavat määrät ja niitä käytetään riippuen siitä, millaisesta puheyhteydestä on kyse. Yleensä ne jätetään mainitsematta yo. syistä, ja niiden käyttö on sallittua vain epämuodollisissa yhteyksissä (yläraja kulkee jossain luokan 3 sisällä).
Joka tapauksessa, tässä on luokkaan 3 asti kipuavia persoonapronomineja:
yksikkö monikko
1.p watashi watashitachi
2.p anata anatatachi
3.mies kare karera
3.nain kanojo kanojotachi
? donata donata
"anata" on aika intiimi sana, joka oikeastaan tarkoittaa myös "rakas". Naiset voivat käyttää watashin sijaan sanaa atashi, joka tarkoittaa samaa. On myös vanhempi muoto watakushi, jota voidaan käyttää juhlallisissa yhteyksissä.
"kare" ja "kanojo" ovat melko epäkohteliaita ja tarkoittavat monessa yhteydessä (omaa) poika-/tyttöystävää. Ne voi korvata esimerkiksi ilmauksilla "anohito" (se ihminen) tai "anokata" (se henkilö) tai "sonokata" (henkilö, josta puhuit). Tosissaan kohteliaassa kielessä 2. ja 3. persoona pitää korvata kokonaan nimien, ammattinimikkeiden tms. käytöllä.
Luokan 2 persoonapronomineja ovat ainakin:
1.p boku ware (vanhahtava) ore (töykeä?) 2.p kimi omae (?) ? dare
Demonstratiivipronominit muodostetaan japanissa johdonmukaisesti etuliitteestä, joka ilmaisee, mihin demonstratiivipronomini osoittaa, ja päätteestä, joka ilmaisee, millaisesta pronominista on kyse. Lisäksi do-alkuisista (kysyvistä) pronomineista voi muodostaa lisää pronomineja. Alla oleva taulukko saattaa antaa jotain hajua.
puhuja kuulija kauempi kysyvä epäm. yleinen
kore sore are dore dore ka dore mo
tämä se tuo, se mikä jokin kaikki /
(siinä) (siellä) (näistä) ei mikään
/mainitsemasi
kono sono ano dono
tämä se tuo, se mikä | -re-muodot ovat
(siinä) (siellä) | passiivisia, -no
/mainitsemasi | -muodot aktiivisia.
koko soko asoko* doko doko ka doko mo
täällä siellä siellä missä jossain kaikkialla
(luonasi) /tuolla / missään
koo soo aa doo doo ka
näin noin niin miten jollain muotoa (kohteliaisuuksissa)
konna sonna anna donna donna ka donna mo
täl- tuol- sel- mil- jonkin- kaiken- /
lainen lainen lainen lainen lainen ei minkäänlainen
konnani sonnani annani donnani donnakani
tässä tuossa siinä missä jossain
määrin määrin määrin määrin määrin
kochira sochira achira dochira dochira ka dochira mo
tämä sinun se mikä jokin jokainen /
suunta suuntasi suunta suunta suunta ei mikään suunta
koitsu soitsu aitsu doitsu doitsu ka doitsu mo
tämä moinen moinen mikä jokin kaikki
pahuksen hiton pahuksen pirun
Myös muista kysymyssanoista voi muodostaa lisää pronomineja:
naze naze ka naze mo nani nanika nanimo
miksi jostain ei mistään mikä jokin kaikkea /
syystä syystä ei mitään
itsu itsuka itsumo ikutsu ikutsuka
milloin joskus aina / ei kuinka muutamia /
koskaan paljon jonkin verran
Näistä pronomineista voi muodostaa vielä lisää konstruktioita: sorekara (näin ollen, siis, sananmuk. siitä lähtien), konohito (minä), doo de mo (vaikka kuinka).
Aika monessa kielessä ensimmäinen verbi, joka opetetaan, on "olla". Japanissa kuitenkin oleminen jakautuu aika moneen luokkaan. Adjektiivit ovat valmiiksi aktiivisia, joten ne eivät tarvitse mitään erillistä verbiä: "boku wa samui" (minun on kylmä). (Pieni kuriositeetti: japanissa on erillinen sana "tsumetai" (kylmä), ja "boku wa tsumetai" tarkoittaa "minä olen kylmä", ts. ilkeä. "samui" on ilman tai ympäristön kylmyyttä.) "kuruma wa aoi" (auto on sininen), "kuruma wa atatakakatta" (auto oli lämmin). Lisäksi on erityinen kopula "da", jolla voi muuntaa aktiiviseksi jonkin passiivisen ilmauksen: "ki" (puu) -> "ki da" ((se) on puu), "kumori" (pilvistä) -> "kumori datta" (oli pilvistä), "omoshiroi hon" (kiintoisa kirja) -> "omoshiroi hon da" ((se) on kiintoisa kirja), mutta ei *"omoshiroi hon datta" vaan "omoshirokatta hon da" ((se) oli mielenkiintoinen kirja). Kopula ei ole täydellinen verbi vaan siltä puuttuu jonkin verran muotoja. Se on ilmeisesti historiallisesti syntynyt aidosta olla-verbistä + de-partikkelista, "de aru" (on) -> "da" ja kohteliaassa muodossa "de arimasu" (on) -> "desu". Vanhoja muotoja näkee vielä siellä täällä.
Japanissa on lisäksi neljä aitoa olla-verbiä (saattaa olla enemmänkin), jotka kaikki kuvaavat olemassa tai jossain paikassa oloa. Ne ovat aru, iru, oru ja gozaru. oru ja gozaru liittyvät 4. kohteliaisuusluokkaan enkä aio käsitellä niitä. aru ja iru jakautuvat siten, että elottomista (tarkoittaa liikkumattomia) asioista käytetään aru-verbiä, elollisista (itsekseen liikkuvista, esim. robottikoira kelpaa tähän luokkaan) iru-verbiä. Lisäksi olla tekemässä -muoto muodostetaan iru-verbillä.
Esimerkkejä: "koko ni banana ga aru" (täällä on banaani), "kuruma ga michi ni aru" (autot ovat kadulla), "nitsu ga ki ni iru" (orava(t) asuu pu(u/i)ssa), "shoojo wa kushabete iru" (tytöt juttelevat, sananmuk. ovat juttelemassa), "juudai na kekka ga dete iru" (on tulossa tärkeitä tuloksia). Olla tekemässä-muoto kuvaa kahta asiaa, hetkellisille verbeille lopputulosta -- "suwaru" (istuutua) -> "suwatte iru" (istua) -- ja jatkuville verbeille tämänhetkisyyttä -- "hanasu" (puhua) -> "hanashite iru" (puhua paraikaa).
Japanin kielen aktiivisen kategorian sanoilla / ilmauksilla on siis melko monipuolinen taivutus. Taivutusmuodoilla voi ilmaista ainakin pakkoa, osaamista, toivottavuutta, mahdollisuutta, ehtoa, käskyä, epäsuoruutta, negaatiota ... Lisäksi japanilaiset ovat hyviä keksimään uusia (ja pitämään hengissä vanhoja) taivutusmuotoja.
Japanin kielen muotoja ei kannata opetella siten, että miettisi, mitä suomen tai jonkin muun kielen muotoa se vastaa. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, millaisessa sosiaalisessa tilanteessa muotoa tarvitaan ja mitä sillä yritetään saada aikaan. Tällä tavoin muodoista saa paremman käsityksen. (Tämä koskee itse asiassa myös sanoja.) Osa muodoista ei ole siinä mielessä aitoja taivutusmuotoja, että ne on saatettu muodostaa esimerkiksi apuverbin ja jonkin nominalisaattorin (nominalisaatiosta myöhemmin) avulla. Rajat eivät kuitenkaan ole selviä.
Epäsäännöllisiä verbejä ei ole. Jos oikein haluaa, voi nähdä 3. konjugaation kaksi verbiä (suru ja kuru) epäsäännöllisinä, mutta niidenkin epäsäännöllisyys on aika rajoitettua. Muutamilla verbeillä on yksi tai kaksi muotoa, jotka ovat tavalla tai toisella yllättäviä.
taivutusluokat
Aktiivisen kategorian sanat jakautuvat neljään luokkaan. Verbeillä on kolme konjugaatiota, jotka vaikuttavat siihen, miten niiden taivutusvartalot muodostetaan. 3. konjugaatio sisältää vain kaksi verbiä. Lisäksi adjektiiveilla on oma taivutuksensa. Muutamat muodot ovat olemassa vain adjektiiveille tai vain verbeille ja niiden käyttäminen vaatii sen tähden joskus kiertoilmauksia.
luokka i-vart. a-vart. e-vart. o-vart. u-muoto sanan merkitys kons. tobi- toba- tobe- tobo- tobu lentää kons. kai- kawa- kae- kao- kau ostaa vok. age- age- age- ageyo- ageru antaa 3. ki- ko- ko- koyo- kuru tulla 3. shi- shi- deki- shiyo- suru tehdä adj. ao- aoku- - aokaro- aoi sininen
Sanojen sanakirjamuoto on yllä oleva u-muoto, joka on finiittinen preesensmuoto, ts. tobu = lennän/nät/tää/nämme/nätte/tävät, ageru = annan/nat/taa/namme/natte/tavat, ..., aoi = olen/olet/on/olemme/olette/ovat sininen/siä.
Japanin verbit (paitsi tehdä ja tulla) jakautuvat siis kahteen luokkaan sen mukaan, muodostetaanko niiden vartalot korvaamalla loppu-u toisilla vokaaleilla vai tiputtamalla loppu-ru pois. Ensimmäistä ryhmää kutsutaan konsonanttiryhmäksi, toista vokaaliryhmäksi. Vokaaliryhmän verbit loppuvat aina -eru tai -iru (mutta aivan kaikki näin loppuvat verbit eivät ole vokaaliryhmän verbejä).
Kiinasta ja englannista lainatut sanat ovat passiivisia, ja niistä tehdään aktiivisia liittämällä perään suru (jos kyseessä on jokin tekeminen) tai na (jos kyseessä on ominaisuus).
mennyt aikamuoto
Mennyt aikamuoto on hankalin muoto muodostaa, sillä konsonanttiryhmän verbeille se käy eri tavalla sen mukaan, mihin konsonanttiin niiden vartalo loppuu. Muoto on kumminkin hyvin tärkeä ja sen perusteella muodostetaan paljon muita muotoja.
luokka nyky mennyt sanan merkitys kons. haku haita vetää jalkaan kons. isogu isoida kiirehtiä kons. iku itta mennä (itta-muoto epäs.) kons. kesu keshita pyyhkiä kons. tatsu tatta seistä kons. toru totta ottaa kons. iu itta sanoa (iu ääntyy "yuu") kons. asobu asonda leikkiä kons. shinu shinda kuolla kons. susumu susunda edetä vok. kariru karita lainata (itselleen) 3. suru shita tehdä 3. kuru kita tulla adj. yasui yasukatta halpa adj. ii yokatta hyvä (ii-muoto epäs.) kopula da datta olla
Nämä muodot ovat yhtä aktiivisia kuin preesensmuodotkin, ja niitä voi käyttää sekä määreinä että virkkeinä: "kutsu o haita" (pani kengät jalkaan), "haita zubon" (jalassa olevat housut), "kodomo ga asonda" (lapsi leikki), "asonda tokoro" (paikka, jossa leikittiin), "kasa wa yasukatta" (sateenvarjo oli halpa), "yasukatta asobi" (peli, joka maksoi vähän).
progressiivi
Tämä ns. te-muoto muuttaa aktiivisen ilmauksen muuntavaksi, siten, että sitä voidaan käyttää virkkeen lisämääreenä. te-muotoa käytetään erittäin moneen asiaan, joista yksi on virkkeiden rinnastaminen: "hi ga harete, kumo ga nai" (on poutaista eikä pilviä ole). te-muodon perustavin merkitys on jotain suomen "siten, että" -ilmausta muistuttavaa. Verbien te-muoto muodostetaan suoraan menneestä aikamuodosta (ta-muodosta):
luokka nyky mennyt progr. sanan merkitys kons. oku oita oite panna vok. kiru kita kite pukea 3. suru shita shite tehdä 3. kuru kita kite tulla adj. furui furukatta furukute vanha kopula da datta de olla
Kaksi yleisintä käyttöä te-muodolle ovat rinnastus ja jatkuvuuden ilmaiseminen. Lisäksi te-muodolla tehty (sivu?-)lauserinnastus sisältää usein selittävän maun, tai viittauksen yhtäaikaisuudesta. Paljon muitakin käyttöjä on.
Esimerkkejä: "hi ga atsukute, umi ni iku." (päivä on kuuma, mennään merelle), "shiken de isogashii." (on kokeita, olen kiireinen), "ichi-nichi ni asonde iru." ((hän) on leikkinyt yhden päivän ajan), "mado ga akete iru" (ikkuna on auki), "e o yatte kuru" (tulee taulu mukanaan (yaru = tuoda)), "umi ni oyoide iru" (uimme (oyogu = uida) paraikaa meressä), "hanashite wa dame da" (ei saa puhua, dame = paha, kelpaamaton).
Vielä yksi yleinen te-muodon käyttö on esittää pyyntö. "mado o akete kudasai" (avaisitko ikkunan), "biiru o nonde kudasai" (juo olutta).
negatiivi
Negaatio ilmaistaan aktiivisanaan liitetyllä päätteellä. Verbien kielteiset muodot ovat adjektiiveja, mikä vaikuttaa niiden taivutukseen. Verbien negaatio ilmaistaan liittämällä a-vartaloon pääte -nai. Tältä se näyttää:
luokka pr.aff imp.aff progr.affpr.neg imp.neg progr.neg kons. kau katta katte kawanai kawanakatta kawanaide / kawanakute kons. aru atta atte nai nakatta nakute (nai-muoto epäs.) vok. iru ita ite inai inakatta inaide / inakute 3. suru shita shite shinai shinakatta shinaide / shinakute 3. kuru kita kite konai konakatta konaide / konakute adj. osoi osokatta osokute osokunai osokunakatta osokunakute kopula da datta de dewanai dewanakatta dewanakute
Nämäkin muodot ovat yhä aktiivisia (mitä progressiivi ei ole, ts. progressiiviin loppuva virke ei ole täydellinen, joskin puhuja usein arvaa, mitä loppuun tulisi), eli niitä voi käyttää sekä määreinä että virkkeinä.
Esimerkkejä: "hon o kawanai" (en osta kirjaa), "shashin o toranai" (en ota valokuvaa) "odorokanai sensei" (opettaja, joka ei yllätä), "omoshirokunai koogi" (mielenkiinnoton luento), "boku wa sore o shinakatta" (en minä sitä tehnyt).
tapamuoto
Adjektiiveilla on tapamuoto, joka puuttuu verbeiltä (muttei niiden negaatioilta, jotka ovat adjektiiveja). Se kääntyy suunnilleen suomen kielen -sti-päätteeksi, mutta sitä käytetään myös muutosta kuvaavien verbien kanssa. Verbeillä käytetään sanaa yoo (kaltainen, tapainen). Tapamuoto tekee ilmauksesta muuntavan.
luokka aff. aff.mod. neg. neg.mod. merkitys kons. sumu sumu yoo ni sumanai sumanaku asua vok. homeru homeru yoo ni homenai homenaku kehua 3. suru suru yoo ni shinai shinaku tehdä 3. kuru kuru yoo ni konai konaku tulla adj. umai umaku umakunai umakunaku taitava kopula da ni dewanai (dewanaku)
Esimerkkejä: "umaku dekita" (osasi(t) taitavasti), "akaku natta" (tuli punaiseksi), "hayaku aruite kudasai" (kävelkää nopeasti), "musume wa mada ie ni sumu yoo ni watashi to soodan shita" (tyttäreni keskusteli kanssani ikään(/tapaan), kuin asuisi vielä kotona), "sensei wa seito o homeru yoo ni natte iru" (opettajat ovat alkaneet kehua oppilaita), "kimi o arigataku omou" (arvostan sinua, sananmuk. ajattelen sinusta kiitollisesti), "boku no neko wa naku natta" (kissani kuoli, sananmuk. tuli ei-olevaksi), "yatto denwa o kakenaku natta" (lopultakin (hän) lakkasi soittamasta puhelimella (denwa)).
Progressiivi ja tapamuoto muodostavat molemmat muuntavia ilmauksia, joten niihin päättyvää ilmausta ei voi käyttää itsenäisenä virkkeenä.
...
kategoria: keskeneräiset kategoria: kieli
Pikalinkit: