Mikä on WikiWiki?
nettipäiväkirja
koko wiki (etsi)
viime muutokset
Tällä sivulla tarkoitan itsetietoisuudella eräänlaista mielentilaa tai mielentilan piirrettä: kaikkia niitä ajattelumuotoja, joissa huomaa olevansa tilanteen osana ja käyttäytyvänsä tietyllä tavalla. Itsetietoisuus on siis itsensä havainnointia, tarkkailemista ja huomioon ottamista toiminnassaan.
Kaikki ihmiset ovat itsetietoisia joskus. On lähes mahdotonta elää ihmismäistä elämää kokonaan ilman itsetietoisuutta, koska esimerkiksi tulevaisuuden suunnittelu vaatii sitä. Ihmisten välisessä kanssakäymisessä joskus pakotetaan ihmisiä itsetietoisuuteen esimerkiksi kysymällä, mitä mieltä on toiminnastaan jossain tilanteessa. Silti ihmiset pärjäävät hämmästyttävän pitkälle ilman itsetietoisuutta väistämällä kysymykset, ohittamalla toimiensa arvioimisen, seuraamalla ruumiinsa viestejä (ja behavioristisesti opittuja rajoitteita) itsesuojeluksi ja ajautumalla elämässään eteenpäin.
Se, mikä vaihtelee ihmisittäin todella paljon, on itsetiedottomien jaksojen pituus. Jotkut voivat elää viikkoja ja kuukausia huomaamatta tilannettaan, olemassaoloaan tai muiden suhtautumista itseen. Toiset ovat itsetietoisia lähes jatkuvasti; heille itsetiedottomat jaksot ovat vahinkoja tai kaivattuja lomia jatkuvasta arvioinnista.
Pienet lapset eivät ole koskaan itsetietoisia (lasten ja aikuisten maailman ero). Veikkaan, että nuorten lasten muistojen puute on läheisessä yhteydessä tämän kanssa. Itsetietoisuuden herääminen tapahtuu lapsilla eri vaiheessa ja eriasteisesti: aikuisten itsetietoisuudessahan on valtavia eroja. Steinerilaisilla on ilmeisesti käsitys, että itsetietoisuus syntyy noin 9-vuotiaana (mikäli heidän minänsä sattuu tarkoittamaan samaa kuin minun itsetietoisuuteni). Omassa tyttäressäni näin ensimmäiset itsetietoisuuden merkit (sanottuja asioita, konkreettista itsensä tarkkailua) 3-vuotiaana. Pojistani vanhempi käyttäytyi itsetietoisesti viimeistään 4-vuotiaana, nuorempi on vasta 3 ja vastustaa itsetietoisuutta sinnikkäästi.
Ihmisestä on itse asiassa aika helppoa nähdä, onko hän itsetietoisessa mielentilassa vai ei. Itsetietoiset ihmiset ovat hitaampia ja varovaisempia. Jos ihmiset ovat keskittyneet itsensä ulkopuoliseen asiaan, he kiinnittävät huomionsa siihen, jos itseensä, he katselevat tyhjää tai heidän katseensa vaeltelee. Sanojaan epäröivä ihminen on myös useimmiten itsetietoinen, koska epäröinti yleensä johtuu siitä, että arvioi sanojen seurauksia, merkitystä ja niin edelleen.
Pidän itsetietoisuutta sekä myönteisenä että kielteisenä asiana. Itsetietoisuus on ehdottoman välttämätöntä monille mielestäni keskeisille älykkyyden muodoille. Itsetiedoton ihminen tekee helposti typeryyksiä: ajautuu huonoon taloudelliseen tilanteeseen, tappeluun, tai vaikkapa vaikeasti korjattavaan sosiaaliseen konfliktiin. Myös sukupuolipahan alku ja juuri on puutteellisessa itsetietoisuudessa (jonka siirtää eteenpäin lapsilleen). Itsetietoisuuteen voi opettaa suhteellisen helposti kyselemällä ihmisen mielipidettä omasta toiminnastaan ja sen suhteesta muuhun toimintaan.
Mutta itsetietoisuus on myös haitaksi. Se tekee kömpelöksi tilanteissa, joissa tarvitsee koko ajatuskapasiteettiaan tilanteen arviointiin, araksi (varsinkin meidän virheettömyyttä korostavassa kulttuurissamme) ja vähemmän sosiaaliseksi. Itse asiassa itsetietoisessa tilassa tavallaan osa ihmisten välisestä sosiaalisuudesta siirtyy pään sisälle. Lisäksi itsetietoinen yksilö on vaikeampi ottaa huomioon, koska hänen ajatuksensa ovat monimutkaisempia. Olen kuitenkin pannut merkille, että ihmisille on helpompaa olla ystävällinen, jos vähän vaivautuu seuraamaan hänen itsetietoisuuksiaan: sillä tavoin pystyy mukailemaan hänen osittaista erakoitumistaan, pehmentämään hänen itse-epäilyksiään ja lietsomaan hänen itseinnostustaan.
Siinä, missä itsetietoisuuden opettaminen on helppoa (joskin työlästä), itsetiedottomuuden opettaminen on lähes mahdotonta. Jos ihmisen tekee tietoiseksi itsetietoisuudestaan (kuten tämäkin kirjoitus saattaa tehdä), itsetietoisuuden määrä vain lisääntyy. Itsetiedottomuutta voi omakohtaisesti harjoitella toimimalla: tekemällä niin paljon reaktiokykyä, nopeutta tms. vaativia asioita, ettei ehdi ajattelemaan itseään. Aika monenlainen käy: esimerkiksi tietokonepelit, lujaa luisteleminen, sosiaalisten pelien pelaaminen ja niin edelleen.
Itsetiedottomuus on opettelemisen arvoista, koska se on monissa tilanteissa järkevä lähestymistapa: vaikka itsetietoisuudesta siivoaisi pois kaiken turhan kielteisyyden ja varovaisuuden, se vie silti aikaa ja häiritsee asioiden luontaista soljumista eteenpäin. Useimmissa tilanteissa riittää, että pohtii tilannetta hiukan myöhemmin. Varovaisuuttakin on myös itsetiedotonta: se vain ei ota huomioon omaa tilaa, joten se koostuu yleensä ylimalkaisista nyrkkisäännöistä.
Niinpä, mikäli itsetietoisuus on vähäistä, sen lisääminen on minusta hyvä juttu. (Vähäisen itsetietoisuuden vaarana on mm. itsepetos.) Jos itsetietoisuus on voimakasta, kannattaa mielestäni harjoitella toimimaan myös itsetiedottomasti. Itsetietoinen pohdinta on melkein varmasti hyväksi, kun siihen vain on aikaa; ja itsetiedoton toiminta on mukavaa, kun siihen tarjoutuu tilaisuus.
kategoria: sosiaalisuus kategoria: elämäntavat