Pienet sirpaleet, pienet mielet 
astuvat esiin, kun kukkivat kielet 
toisesta toiselle toinen kun haastaa 
kunnia kihelmöi, tuomio raastaa 
ensin se on vain maailman häsyä; 
vaan jos se pysyy, alkaa väsyä.
Pienet timantit, pienet liekit 
niin tekevät, kuin niitä kutsuvat vietit 
tuskinpa toinen toisesta pohtii 
kuinka sanoa milloinkin tohtii 
aluksi leikkiä, huolettomuutta; 
myöhemmin kostona toisten kovuutta.
Pienet sydämet, pienet virvat 
juoksevat piiloon kuin ajetut kirvat 
pysyvät piilossa, suojassa aina 
siellä ei toinen mieltänsä paina 
rauhassa arpeutuu mieli pitkään: 
terveeksi sitä eivät saa mitkään.
Miten satuttaa saa toinen? 
Miten jatkua saa moinen? 
Miten pelastaa menetetty? 
Miten alittaa ylitetty? 
Painaa ilkeys lähteillensä? 
Jättää tuomio tähteillensä? 
Sitä kannetaan kuin lasta... 
Miten välttää tappamasta? 
Noiden toisten sylkeminä... 
vaan toinen on minä... 
joka tarvitsee avun. 
Voinko avata pavun? 
Miten läpäistä muuri? 
Miten löytää juuri? 
Miten rikkoa terä? 
Miten hävitä erä? 
Silti säilyttää luonne? 
Silti näyttää juonne?