Tarkastellaanpa tietoteoreettista relativismia (relativisti): miksi se ei tuhoa edellytyksiä maailman tutkimiseen ja kommunikaatioon? Siksi, että ihmiset jakavat kokemusmaailman, joka on (todennäköisesti) muokannut heille yhteisiä käsitteitä ja joka on siinä mielessä heidän ulkopuolisensa, että sillä on kyky yllättää. Toisin sanoen: ihmisillä on tiedon subjektiivisuudesta huolimatta kyky erehtyä ja auttaa toisiaan hankkimaan subjektiivista tietoa.
Sama pätee etiikkaan. Puhummepa hyvästä, elämän päämäärästä tai siitä, mitä pitää tehdä, henkilökohtaisuus ei sulje pois mahdollisuutta erehtyä eikä ihmisten kommunikaation tarjoamia mahdollisuuksia ymmärtää asioita paremmin. Erehtymisiä voi tapahtua niin menetelmällisissä asioissa (esim. mielihyvä ei tuotakaan aina onnellisuutta) kuin "perimmäisissä" asioissa (esim. onnellisuus ei olekaan elämän korkein päämäärä).
Moraaliset käsitteet viittaavat silloin kunkin moraalisen agentin luonteeseen ja ne saavat sisältönsä moraalisten agenttien luonteiden (oletetusta) sisällöllisestä samankaltaisuudesta.
Lordetäti: Omasta mielestäni moraali on perusluonteeltaan sosiaalista: siinä on aina kyse siitä, miten kohtelemme ympäristöämme. Jeesuksen kultainen sääntö ja Rawlsin tietämättömyyden verho ovat mielestäni erittäin hyviä ja yksinkertaisia konstruktioita.
atehwa: sinun mallisi lienee lähempänä arvorelativismi-sivulla esiteltyä. Tässä taas on kyse lähinnä eräänlaisen hyveen etsinnästä: ei ole helppoa tietää, millainen elämä on loppujen lopuksi hyvää. Kannattaa myös katsoa minun mielipiteeni siitä, mistä on oikeasti haittaa.