Ururun matka

Mon, 21 Jul 2014 13:43:42 +0000

Pieness� kaupungissa oli pieni koulu, jonka portista k�veli ulos eritt�in turhautunut poika. H�n oli huonolla p��ll�, koska koulup�iv� oli ollut tyls�, h�nell� ei ollut potkulautaa ja t�n��n olisi viel� ment�v� sukulaisvierailulle. Joistain sukulaisvierailuista h�n pitikin, mutta n�m� sukulaiset sattuivat olemaan sit� lajia, joka tarjoaa kahvia vanhemmille ja rapsuttaa pieni� leuan alta todeten samaan hengenvetoon h�mm�styksens� kasvaneisuudesta ja kiellon koskea mihink��n.

H�n aisti, etteiv�t h�nen vanhempansakaan olleet mitenk��n hirve�n innostuneita menem��n vierailulle, mutta jos h�n joskus yritti kysy� asian tiimoilta, n�m� k�ytt�ytyiv�t, ik��n kuin kysymys olisi ollut asiaankuulumaton. Vanhemmilta ei siis saanut tukea vierailujen v�ltt�miseen, oli vain kestett�v� kuin mies - tai kuin kivi, p�lk�hti h�nen p��h�ns� - tai sitten otettava ohjakset omiin k�siins� ja olla menem�tt� kotiin ollenkaan. Itse asiassa j�lkemm�inen vaihtoehto alkoi tuntua houkuttelevalta, kun sit� mietti hiukan pidemp��n. L�hte� omille teilleen vierailun ajaksi, miksip� ei... olisi kumminkin heitett�v� reppu kotiin ja vaihdettava kenki� vanhempien huomaamatta. Mutta voisihan tuo onnistuakin.

H�n p��tti l�hesty� kotiaan suunnasta, josta melkein varmasti p��sisi kellarioven kautta sis��n tulematta huomatuksi. Kellarista p��sisi keitti��n, josta saattaisi kyet� luikahtamaan yl�kertaan, jossa h�nen huoneensa sijaitsi. Matka kellarin ovelle asti sujui kohtalaisen hyvin, vaikka talonmies oli jossain virkaintoisuuden puuskassa p��tt�nyt taas korjata aidasta kulkuaukon. Hiivitty��n hiljaa kellariin ja suljettuaan oven poika pys�htyi kuulostelemaan. Ilmeisesti �iti oli keitti�ss� tekem�ss� jotain. Harmillista, h�n saattaisi joutua odottamaan vaikka kuinka kauan, ennen kuin p��sisi yl�kertaan huomaamatta... samassa h�n huomasi nurkassa lojuvat saappaat, jotka k�visiv�t loistavasti ulkojalkineiksi. Reppu sai j��d� siihen paikkaan, tarvitsemansa tavarat h�n tunki taskuihinsa. Sitten vain saappaat jalkaan ja - t��lt� tullaan, vapaus!

Talon pihan puolelta p��si suoraan puistoon, jota pitkin saattoi kulkea monien muiden talojen pihoihin joutumatta autotielle. H�n piti t�llaisista reiteist�, koska ne olivat vaihtelevia, kauniita ja jollain tavoin salaisia verrattuna teihin: tiet teki tyls�ksi jo se, ett� ne olivat _tarkoitetut_ kulkemiseen, ja niinp� niit� kulkemalla ei keksinyt mit��n uutta. Puistotse p��si my�s er��n h�nen hyv�n yst�v�ns� luo. He olivat sopineet k�ytt�v�ns� kesken��n toisistaan itse keksimi��n nimi�: h�nen oma nimens� oli Ururu ja yst�v��ns� h�n kutsui Nioniuksi.

Nyt h�n suuntasi kulkunsa taas Nioniun taloa kohden toivoen saavansa t�st� seuraa tulevan iltap�iv�n retkilleen. He olivat tehneet t�t� usein: viett�neet tunnin toisensa per��n kuljeskellen ymp�ri l�hitienoita, jutellen kaikenlaisesta ja l�yt�en aina uusia paikkoja. Koska h�n oli salaa liikkeell�, Nioniuun piti tietenkin ottaa yhteytt� salaisesti. Niinp� Ururu kiipesi Nioniun talon pihapuuhun ja kurkisti varovasti sis��n Nioniun ikkunasta. Huoneessa ei n�kynyt ket��n, mutta kattovalo oli p��ll�, joten Ururu otti k�teens� puusta pienen oksan ja heitti sen ikkunaa vasten. Mit��n ei tapahtunut, joten h�n heitti viel� toisen oksan. Silloin Nioniu ilmestyi ikkunaan ja �kk�si Ururun tiirailtuaan v�h�n aikaa ulos.

Nioniu avasi ikkunan. "Mik�s nyt on niin salaista?" h�n kysyi. "L�hdin liikkeelle kertomatta vanhemmilleni, jotta saisin v�ltetyksi tyls�n sukulaisvierailun", Ururu vastasi. Nioniu l�hti ikkunasta, eik� Ururu ehtinyt kuin laskeutua puusta, kun Nioniu jo tuli t�ysiss� pukeissa ulos. "Mihin menn��n?" h�n kysyi. Ururun p��ss� v�l�hti ajatus. H�n sanoi: "L�hdet��n matkalle. Menn��n kauemmaksi kuin miss� ollaan milloinkaan oltu." "T�ysin p�hk�hullua. Sopii minulle", vastasi Nioniu naurahtaen.

He valitsivat suunnan, jossa heille t�ysin tuntemattomat seudut olivat l�himp�n�. Matka taittui alkuun leppoisasti, he juttelivat noita n�it� ja poimivat mukaan ymp�rist�st� kaikenlaista rojua, joka sattui n�ytt�m��n kiintoisalta. V�h�n ajan kuluttua he alkoivat tulla seuduille, joilla heille ei ollut en�� tuttu jokainen oikoreitti eiv�tk� he tienneet, mink� pihojen l�pi uskalsi kulkea ja mink� ei. Lopuksi, k�velty��n pitk�hk�� tiet�, joka oli tyls� eik� tuntunut milloinkaan loppuvan, he tulivat pienelle mets�aukiolle, josta l�hti heid�n kulkemansa tien lis�ksi vain polkuja. T�m� oli heist� miellytt�v��; mets� oli houkutteleva ja monet poluista salamyhk�isen ja j�nnitt�v�n n�k�isi�.

Aukion reunoilla oli monia puita, jotka olisivat sopineet mainiosti majanrakennukseen. Ururu pisti muistiinsa, ett� t�nne pit�isi jossain vaiheessa palata rakennuspuuhiin. Nioniu tutki ymp�rist�� ja huomasi, ett� l�hist�ll� oli puro ja pieni luola. Loistava paikka kerrassaan!

Lep�ilty��n tarpeekseen he jatkoivat matkaansa pitkin polkua, joka n�ytti hyvin tallatulta, mutta jota reunustivat raskaslehtiset pensaikot, joiden oksat kaartuivat polun ylle saaden sen n�ytt�m��n holvatulta k�yt�v�lt�. Maa oli t�ynn� juurakkoja ja polku puikkelehti isojen paasien v�list�, ylitti muutaman laudasta tehdyn sillan, kulki kallionkielekkeell� ja p��tyi lopuksi jylh�hk�n j�rven rantaan. Siell� he n�kiv�t m�kin, joka oli kaikkea muuta kuin tavallinen kaupunkilaisen kes�m�kki.

[[Image ururu3.jpg]] M�kki oli rakennettu vaihtelevankokoisista p�lleist�, jotka oli ladottu seiniksi mik� mitenkin; raot oli tiivistetty sammalella. M�kiss� oli kuisti, jonka toinen tukipylv�s oli poikki, joten kuistin katto oli aivan vinossa notkollaan. M�kki n�ytti muuten vanhalta laholta pirtilt�, mutta siin� oli kummallinen torni, jossa oli muutama ikkuna, ja pihapuihin oli viritetty jokin ihmeellinen k�ysitikasrakennelma, jota pitkin p��si puusta puuhun ja yksi tikkaista meni torniinkin.

Ururun ja Nioniun miettiess�, mahtoiko koko paikka olla hyl�tty, m�kin ovesta astui ulos vanha mies. He olivat tarpeeksi kaukana ollakseen melkein varmoja, ettei heit� heti huomattaisi. He meniv�t kuitenkin mataliksi. Miehen k�yt�ksess� ja h�nen k�dess��n olevassa kepiss� oli kumminkin jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Ururu ja Nioniu �lysiv�t yht�kki�, ett� mies oli ilmeisesti sokea.

Samassa mies valpastui. "Onko t��ll� joku?" h�n kysyi matalalla, soinnukkaalla ��nell�. Ururu ei mill��n keksinyt, mist� mies oli huomannut heid�n l�sn�olonsa, mutta h�nest� olisi ollut kiusallista pitkitt�� tilannetta, joten h�n sanoi yksinkertaisesti: "On. Anteeksi, jos h�iritsemme; tulimme t�nne vahingossa." "No, mik�p� siin�, kunhan ette ole pahanteossa...", mies sanoi ja jatkoi puuhiaan. H�n haki kuistin vieress� olevasta tynnyrist� vett� ja alkoi kaataa sit� pihamaan kasveille.

He katselivat sokean miehen puuhastelua. T�t� ei tuntunut ollenkaan haittaavan heid�n l�sn�olonsa. M�kin ja pihan erikoinen ulkomuoto loi osaltaan erikoista vaikutelmaa. He katselivat kiinnostuneina k�ysitikkaita ja miettiv�t, kuinka mielenkiintoista niiss� olisi kiipeill�.

Mies meni takaisin sis��n ja palasi hetken kuluttua ruoka-annoksen kanssa. Ururu ja Nioniu olivat varsin n�lk�isi�, ja kun he aprikoivat, kehtaisiko pyyt�� ruokaa, mies sanoi: "Jos haluatte, ottakaa tekin; sit� on keitti�ss�." Heit� ei tarvinnut kahdesti kehottaa. He sanoivat nopeat kiitokset ja meniv�t keitti��n, jossa oli keittoa ja leip��. Sitten he tulivat ulos, asettuivat kuistin p�yd�n ��reen istumaan ja alkoivat sy�dess��n jutella miehen kanssa.

Mies oli alkuun p��sty��n varsin puhelias, ja vaikka h�nen puheistaan huomasi, ettei h�n juuri liikkunut m�kkins� ulkopuolella, pojilla oli hauskaa h�nen juttujaan kuunnellessa. H�n kertoi heille erilaisista kasveista ja kuinka ne muistuttivat erilaisia ihmisi�, m�kin alkuper�st�, katun�ytelmist�, joita oli esitt�nyt nuorempana, ja siit�, kuinka Eurooppa kierret��n jalkaisin. Sitten h�n alkoi arvuuttaa pojilta nime��n. H�n esitti hankalia, monitulkintaisia vihjeit� jokaisesta nimens� osasta, kunnes pojat olivat pikku hiljaa saaneet h�nen nimekseen "auringon kultaama varjoihin katoava sarvip�� sammakko".

"Oikein", huudahti mies, "oikein! Mutta se ei ole minun virallinen nimeni. Ja sit� paitsi se on liian pitk� k�ytett�v�ksi, joten jos haluatte kutsua minua lyhyemmin, voitte k�ytt�� nime� Estak." Hetken kuiskuteltuaan pojat p��ttiv�t kertoa h�nelle omat salanimens�, eik� virallisia nimi� koskaan edes sanottu.

Sitten he alkoivat puhua k�ysitikkaista. Estak sanoi, ett� oli rakentanut ne kiinnostuksesta ja ettei ollut aivan varma, olisiko niiss� joitain asioita hassusti: loppujen lopuksi, h�nh�n ei voinut n�hd�, miten ne kulkivat. H�n pyysi poikia tarkistamaan, olivatko ne hyvin ja j�rkev�sti rakennetut, ja pojat suostuivat innostuneina. Estak jatkoi kasviensa kastelua samalla, kun he kiipesiv�t puihin tutkimaan reitist�n sopukoita.

Monen tunnin kuluttua Ururu ja Nioniu olivat v�syneit� ja saaneet puuhastella ja kiipeill� tarpeekseen. He sanoivat hyv�stit Estakille ja l�htiv�t kotiin p�in. Nioniu oli viel� tulossa Ururulle k�ym��n, joten pojat saapuivat yhdess� Ururun kotiin lopen uupuneina. Kotona �iti moitti Ururua siit�, ett� h�n oli unohtanut vierailup�iv�n. Pojat eiv�t verkkaneet p�iv�n seikkailuistaan mit��n.

Kun Ururu oli menossa nukkumaan, h�n muisteli p�iv�n tapahtumia ja Estakia. H�n ajatteli, kuinka tuolle mainiolle mets�aukiolle ehdottomasti pit�isi jossain vaiheessa rakentaa maja ja kuinka sinne voisi sitten vaikkapa kutsua Estakin vierailulle. Mutta h�n ei mahtanut aavistaakaan, kuinka pian h�nen suunnitelmansa tulisi toteutumaan.

K�vi niin, ett� er��n� p�iv�n� Ururun is� tuli puhumaan h�nelle. "Sek� min� ett� �itisi joudumme l�htem��n ty�matkoille samaan aikaan. Jompikumpi meist� voi ottaa sinut mukaan, jos haluat, mutta voit my�s j��d� kotiin. Siin� tapauksessa, ett� j��t kotiin, naapuri on lupautunut antamaan sinulle ruokaa ja muutenkin auttamaan, jos tulee ongelmia. Ja tietenkin voit menn� my�s yst�villesi k�ym��n tai mit� vain haluat." Ururun ei tarvinnut kauan harkita. Mahdollisuus saada viett�� aikaa oman p��ns� mukaan monta p�iv�� oli h�nest� niin houkutteleva, ett� h�n valitsi melkein heti kotiin j��misen.

Vanhemmat j�ttiv�t h�nelle j�rkytt�v�n m��r�n ruokaa ja rahaa, puhelinnumeroita, joihin voisi soittaa h�t�tilanteessa, ja ohjeita, kuinka talossa tuli olla heid�n poissa ollessaan. Ururu suunnitteli jo mieless��n, mit� h�nen oli otettava mukaan, jos h�n aikoisi rakentaa majan suunnittelemaansa paikkaan. Vanhempien l�hdetty� h�n ker�si nopeasti tarvikkeensa, puki p��lleen, nappasi mukaan jotain sy�t�v�� ja l�hti.

Matkan varrella h�n hyr�ili kaikenlaista, juoksi aina v�lill� jonkin p�tk�n matkasta, pys�htyi v�lill� tutkimaan ojan pohjalla lep�ilev�� sammakkoa ja oli muutenkin eritt�in hyv�ll� p��ll�. Nioniulle h�n ei ollut kertonut aikeistaan: h�nest� tuntui, ett� asia oli liian vakava ja juhlallinen jaettavaksi. Ehk� h�n kertoisi joskus my�hemmin, paremmalla ajalla; nyt h�n ei halunnut mink��n pilaavan suunnitelmiaan.

Ururu ei ollut ottanut mukaansa mink��nlaisia majanrakennusaineita narua lukuun ottamatta, vaan arveli l�yt�v�ns� niit� rakennuspaikan l�hist�lt�. Ty�kaluja h�nell� oli muutama, t�rkeimpin� saha ja puukko. H�nell� ei ollut majan muodosta juuri mielikuvaa, mutta ajatteli, ett� siihen voisi ensin tehd� muutamia vaakatasoja, joiden v�lill� voisi kiipeill�, sitten ehk� kattaa tasot. Viimeiseksi voisi rakentaa jonkinlaisia reittej� tasojen v�lille ja ehk� lis�t� jotain v�hemm�n tarpeellista mutta hauskaa, kuten naruilla laukaistavia ansoja tuntemattomien hy�kk��jien varalle.

[[Image ururu2.jpg]] Aukiolle saavuttuaan h�n k�vi vauhdikkaasti t�ihin k�siksi. Ensimm�iseksi h�n kartoitti alueen viel� uudelleen, ja l�ysi puun, joka haaroittui sopivasti ja oli tarpeeksi syv�ll� mets�ss�, ettei maja n�kyisi aukiolle. Sitten h�n alkoi ker�t� ymp�rist�st� puita ja oksia. Jotkin h�n poimi maasta, mutta t�rkeisiin teht�viin, kuten tukipuiksi, h�n k�vi sahaamassa syv�lt� mets�st� nuoria puita, ja yritti valita ne sellaisista paikoista, ettei kukaan huomaisi. Lopulta h�n liitti oksat puihin ja puut yhteen narulla tiukasti. Narua kului enemm�n, kuin h�n oli odottanut: h�nen mukaan varaamansa m��r�, joka oli tuntunut reippaanpuoleiselta l�htiess�, oli melkein kulunut, kun h�n lopetti ensimm�isen, noin kolmen kertaa kolmen metrin kokoisen, tason sitomisen.

Ururu katseli hetken k�ttens� ty�t�, istui selk� puunrunkoa vasten ja kuunteli lehtien havinaa tuulessa. Sitten h�n alkoi siisti� tasoa: poisti puukolla t�rr�tt�vi� pikkuoksia ja pahimpia ep�tasaisuuksia. Ty� sujui alkuun hyvin, mutta yht�kki� puukko lipsahti, ja h�n sai sormeensa melkoisen haavan.

Alkuun h�n s�ik�hti pahasti, mutta p��tti sitten nopeasti menn� Estakin luokse ja pyyt�� apua. H�n kiipesi alas niin nopeasti ja varovasti kuin pystyi ja l�hti juoksemaan Estakille viev�� polkua pitkin yritt�en samalla painaa vuotokohtaa sormillaan. Polku tuntui paljon pidemm�lt� kuin se oli tuntunut viime k�ynnill�, mutta viimein h�n saapui j�rven rantaan.

Estak ei ollut kotona. Ururu koputti ovelle ja odotteli, mutta vastausta ei kuulunut. H�n p��tti menn� sis��n joka tapauksessa, koska joitain sidetarpeita haavaan oli melkein pakko saada. H�n kiersi m�kin ymp�ri ja huomasi er��n ikkunan, joka oli hieman raollaan mutta haassa. Ikkunan auki n�pr��minen oli hankalaa raajarikkona, mutta lopuksi h�n kumminkin p��si sis��n.

Keitti�st� l�ytyi harsoa sidetarpeeksi. Ururu teki siit� tiukanpuoleisen k��reen haavansa ymp�rille ja sitoi p��lle solmun. H�n mietti, pit�isik� j�tt�� Estakille viesti k�ynnist��n, ja kuinka h�n sen tekisi, jos Estak ei voisi n�hd� kirjoitettua viesti�... jotenkin h�nest� tuntui tosin, ett� Estak tiet�isi joka tapauksessa h�nen k�yneen. Ururun miettiess�, miten Estakille saisi viestityksi, ettei h�n ollut yritt�nyt k�yd� salaa, h�nen silm�ns� osuivat raollaan olevaan oveen, josta pilkotti alasp�in viev�t portaat ja hento valonkajo.

Ururu j�hmettyi, ja j�nnitys virisi h�nen vatsanpohjassaan. Oli jo outoa, ett� m�kiss� oli kellari; tosin m�kki ei muutenkaan ollut aivan tavallinen... toiseksi, jos Estak tai joku muu oli siell�, h�n ep�ilem�tt� olisi kuullut Ururun koputuksen, ja p��tt�nyt syyst� tai toisesta olla menem�tt� avaamaan. Lis�ksi m�kiss� ei n�ytt�nyt olevan s�hk�j� eik� Estak tarvinnut valoja, joten tuntui ep�todenn�k�iselt�, ett� jonnekin olisi muuten vain j�tetty palava lyhty, p�re, kynttil� tai soihtu.

Niinp� Ururu l�hti hiipien ovelle ja portaita alas. Portaat olivat pidemm�t, kuin h�n oli olettanut, liev�sti kiertyv�t ja varsin ep�s��nn�lliset. Valon hohde seinill� vahvistui, ja h�n yritti kurkistella eteenp�in, jottei tupsahtaisi varomattomasti n�kyville. Viimein h�n tuli tilaan, jossa portaat liittyiv�t lyhyen k�yt�v�n p��h�n; k�yt�v�st� haarautui kaksi pime�n� ammottavaa ovea heti portaiden alla ja toisessa p��ss��n k�yt�v� haarautui viel� kahdeksi.

Ururu ei todellakaan uskaltanut ohittaa noita kahta portaiden juuressa odottavaa ovea eik� menn� niiden l�hellek��n. H�n olisi ehk� l�htenyt hiippailemaan takaisin p�in, mutta juuri silloin, aivan odottamatta, oikeanpuoleisesta ovesta k�veli ulos olio, jollaista h�n ei ollut milloinkaan aiemmin n�hnyt.

Otus n�ytti melkoisen yll�ttyneelt� eik� kovin vaaralliselta. Kuitenkin ryppyinen, kivenmurikan n�k�inen otsa, valtavan suuret korvalehdet ja melkein maahan asti ulottuvat k�det ja jalat, jotka muistuttivat norsun jalkoja, saivat aikaan sen verran h�tk�hdytt�v�n vaikutelman, ett� Ururu j�hmettyi paikoilleen. Joko tunne oli molemminpuolinen tai otus j�i tuijottelemaan h�nt� kiinnostuksesta; joka tapauksessa kumpikaan ei liikahtanutkaan. Loppujen lopuksi Ururusta alkoi tuntua niin kiusalliselta, ett� h�n tervehti otusta, kun ei parempaakaan keksinyt.

Otus m�r�hti vastaukseksi ja l�hti l�ntystelem��n poisp�in. V�h�n matkan p��h�n p��sty��n se k��nn�hti katsomaan Ururua ja viittasi k�dell��n seuraamaan. Ururu mietti, pit�isik� pikemmin l�hte� karkuun, mutta uteliaisuus esti. Lopulta h�n l�hti otuksen per�ss� vasemmanpuoleiseen kauempana olevista k�yt�vist�. K�yt�v�n varrella oli siell� t��ll� lyhtyj� valaisemassa, ja vaikka k�yt�v�st� erkanikin pieni� pimeit� sivuk�yt�vi�, Ururua ei kovin paljon pelottanut. Otus tuntui jostain syyst� varsin vaarattomalta, ja itse asiassa yksin k�yt�vist�ss� olisi tuntunut paljon ilke�mm�lt� liikkua.

K�yt�v� vei huoneeseen, jonka sein�t olivat t�ynn� hyllyj�. Otus murahteli ja osoitteli hyllyill� olevia tavaroita: patsaita, pulloja, vanhoja kirstuja. Se n�ytti selitt�v�n jotain, mutta Ururu ei tietenk��n ymm�rt�nyt sen puheesta mit��n. Se katsoi h�nt� kysyv�sti, ja h�n pudisti varovasti p��t��n. Otus murahti, lappoi hyllylt� syliins� joitain esineit�, ja l�hti toiseen k�yt�v��n. Ururu katsoi k�yt�v��n, johon otus oli mennyt, totesi sen pilkkopime�ksi ja p��tti mielummin l�hte� pois.

Kun Ururu kiipesi portaita yl�s, h�n kuuli jonkun liikkuvan yl�kerrassa. H�n pys�htyi. V�h�n ajan kuluttua Estakin ��ni kuului portaiden yl�p��st�: "Onkos siell� joku?" T�m�n j�lkeen Estak p��sti samankaltaisen murahdussarjan, jollaisia otuskin oli k�ytt�nyt. Ururu vastasi nimell��n. V�h�n aikaa Estak oli hiljaa, sitten h�n sanoi selv�sti yll�ttyneell� ��nell�: "Mitenk� sin� sinne olet joutunut?"

Ururu kertoi edesottamuksistaan juurta jaksaen Estakille. Alussa t�m� oli hieman �re�n n�k�inen, mutta pikku hiljaa ilme suli hymyyn. Erityisen huvittuneelta Estak vaikutti, kun Ururu kertoi yhteent�rm�yksest��n otuksen kanssa. Ururun lopetettua h�n sanoi: "Todenn�k�isesti t�rm�sit Gremiin - niin h�nt� kutsuvat h�nen ihmistuttavansa. Voi olla, ettei h�n ole ikin� n�hnyt ihmislapsia. H�nen kaltaisensa el�v�t maan alla."

Estak kertoi Ururulle n�ist� olennoista, joita h�n itse nimitti m�hver�iksi, ja niiden tavoista. Ururu olisi pit�nyt h�nen kertomustaan puhtaana satuna, ellei h�n itse olisi sattunut n�kem��n yht� t�llaista oliota. M�hver�t, Estak kertoi, eliv�t enimm�kseen melkoisen piilossa, eristyksiss� syrj�isiss� paikoissa maan alla, mutta niill� oli joitain yhdyskuntia l�hemp�n�kin ihmisasutusta - ja l�heisen j�rven alla sattui olemaan yksi. Estak sanoi ty�skennelleens� m�hver�iden kanssa pitk�� aikaa, pit�v�ns� niit� hauskana porukkana, ja ett� Ururukin todenn�k�isesti pit�isi niist�. Sitten h�n kysyi Ururulta, haluaisiko t�m� tulla y�ll� juhlaan, joka pidett�isiin l�himets�ss�.

Juhlat kuulostivat Ururusta j�nnitt�vilt�, joten h�n sanoi tulevansa. Estak kehotti h�nt� tulemaan m�kille kymmenelt� illalla. Ururu suostui, mutta muisti samalla, ettei h�nell� ollut kelloa, ja huomautti siit�. Niinp� Estak kuvaili h�nelle, mink� v�rinen iltarusko todenn�k�isesti olisi kello kymmenen aikaan.

Odotellessaan iltaa Ururu k�vi hakemassa kotoaan huopia, pressun majaan katoksi, lis�� ruokaa, hiukan luettavaa ja pienet k�rryt, joilla h�n kuljetti tavarat. Sitten h�n kulutti paljon aikaa j�rjestelless��n tavaroitaan majassa. Siin� vaiheessa, kun h�n alkoi olla tyytyv�inen lopputulokseen, aurinko oli jo laskemassa. Ururu l�hti nopeasti liikeelle, koska h�n ei ollut varma, etteik� kello ollut jo ylikin kymmenen. M�kille p��sty��n h�n huhuili Estakia, mutta vastausta ei kuulunut. Sitten h�nen takaansa kuului t�m�hdys, ja kun h�n h�tk�ht�en k��nn�hti ymp�ri, h�n n�ki Estakin hyp�nneen puussa roikkuvalta k�ysitikkaalta. "Taisit s�ik�ht��", sanoi Estak hymyillen vinosti.

Ennen kuin he l�htiv�t liikkeelle, Estak ker�si puutarhastaan kaksi valtavaa korillista kaikenlaista sy�t�v�� - "viemisiksi", kuten h�n sanoi. Ururu sai kannettavakseen toisen koreista, ja sitten l�hdettiin matkaan. Reitti oli kummallinen: mink��nlaista polkua ei ollut n�kyviss�, mutta kulkuv�yl� oli koko ajan avonainen ja selke�, ik��n kuin aluskasvillisuus ja pusikot olisi siirretty pois v�yl�lt�. Estak johdatti heit� varman tuntuisesti eik� tuntunut tarvitsevan kosketusta mihink��n osatakseen eteenp�in mets�ss�. H�m�r� alkoi laskeutua ja Ururu kompastella, mutta h�n teki parhaansa pysy�kseen Estakin per�ss�.

Yht�kki� he tulivat mets�aukiolle, jolla oli paljon litteit� kivipaasia. Niille oli kasattu kaikenlaista oksista kivir�ykki�ihin ja hedelmist� mattoihin, mutta mit��n elollista ei ollut n�kyviss�. Estak meni yhdelle hedelm�paasista ja laski vihanneskorinsa siihen; Ururu seurasi h�nen esimerkki��n. Sitten he istuutuivat maahan.

Ururua j�nnitti paljon ja h�n kysyi Estakilta, miss� kaikki muut juhlavieraat olivat. Estak sanoi: "Tulevat kohta", ja alkoi soitella pajupilli�, jonka h�n oli vet�nyt esiin jostain vaatteittensa k�tk�ist�. V�h�n aikaa soiteltuaan h�n antoi Ururun kokeilla, ja sitten h�n opetti muutaman s�velm�n Ururulle.

Kun oli jo melkein niin pime��, ett� puiden alla ei erottanut juuri mit��n, alkoi joka puolelta kuulua ��ni�. Osa niist� oli kimeit�, osa m�reit�, joukossa oli muutama soinnukaskin. Ne l�hestyiv�t, ja niiden sekamelska muistutti melkein laulua. Sitten aukion kaikilla laidoilla syttyiv�t soihdut yhtaikaa, ja niiden valossa Ururu n�ki ensimm�ist� kertaa muut juhlavieraat. Ne olivat sekalainen joukko erilaisia otuksia, joista osa muistutti h�nen aiemmin p�iv�ll� n�kem��ns� m�hver��, osa oli laihoja ja hirve�n pitki�, monet taas vain p��st�isen kokoisia, ja jotkin osasivat lent��.

Otukset parveilivat aukiolle ja toivat mukanaan valonl�hteit�, joita kiinnitettiin kaikenlaisiin paikkoihin. Ne olivat kovin touhuissaan, eiv�tk� oikeastaan n�ytt�neet kiinnitt�v�n juuri mit��n huomiota Estakiin ja Ururuun. Estak oli taas ottanut pillins� ja soitteli sill� jotain, mist� Ururun oli vaikea saada selv�� otusten m�lin�ss�. Osa otuksista toi viel� lis�� ruokaa ja monilla oli soittimen n�k�isi� v�lineit� mukanaan.

[[Image ururu-sammakkoherra.jpeg]] Torven ��ni leikkasi ilmaa. Se kuului ensin mets�st� heid�n istuskelupaikkansa takaa, mutta sitten yh� useammilta puolilta, ja lopuksi mets� pauhasi torvien ��nt�. Otukset n�yttiv�t rauhoittuvan ja j�iv�t paikoilleen. Aukion laidoille ilmaantui tavattoman isoja otuksia, jotka kulkivat kahdella jalalla, kantoivat torvia ja t�misyttiv�t maata kulkiessaan. Ne j�iv�t laidoille ja puhaltelivat vuoronper��n eri korkeudelle viritettyj� torviaan niin, ett� lopputuloksena oli s�velm�, joskin hiukan erikoinen.

Jossain vaiheessa jotkut otukset alkoivat rummuttaa melodialle tahtia, ja v�h�n ajan kuluttua pillien soittajat liittyiv�t mukaan. Estak antoi Ururulle pillins� ja Ururu yritti pysy� soitossa mukana, mutta rytmi oli perin vaikea. H�nell� oli kumminkin hauskaa, ja sit� paitsi meteli oli niin kova, ettei kukaan h�nen soittoaan kumminkaan kuullut.

Musiikki loppui viel� nopeammin, kuin oli alkanut. Ururu huomasi juuri ajoissa lopettaa soittonsa muiden soittajien tauotessa. Esiin astui m�hver�, joka selitti murahduksillaan jotain. Aina v�lill� se kutsui k�dell��n viittaamalla jonkun yleis�st� luokseen; kutsuttu tuli, sanoi jotain ja sai osakseen suosionosoituksia. Lopulta m�hver� alkoi puhua ihmisten kielell�, ja osoitti sanansa Ururulle: "My�s sin� taidat olla uusi t��ll�. Olet tervetullut joukkoomme. Tulehan t�nne ja esitt�ydy." Ururu, joka oli t�h�n menness� katsellut kaikkea kuin unessa, h�keltyi. H�n tunsi Estakin t�yt�isyn sel�ss��n ja huomasi k�velev�ns� puhujam�hver�n luokse. P��sty��n perille h�n katsoi t�t� kysyv�sti. "Sano mit� vain, kunhan sanot jotain", sanoi m�hver� h�nelle hiljaa. Ururu tervehti kuulijoita ja sai osakseen valtavat suosionosoitukset.

Kun puheista oli p��sty, alkoi sy�nti, laulu ja tanssi. Ururulla oli ehtinyt tulla melkoinen n�lk�, eik� h�nt� tarvinnut kahta kertaa kehottaa sy�m��n. Saatuaan sy�dyksi pahimman n�lk�ns� pois h�n ajautui keskustelemaan pienen otuksen kanssa. Otus ilmoitti nimekseen Atuam ja puhui niin ep�selv�sti, ett� Ururu sai selv�� vain juuri ja juuri. Lis�ksi se v�itti kivenkovaan, ett� maailma on suuri puu. Ururu, joka suurimman osan ihmisist� tapaan uskoi, ett� maapallo on py�re� planeetta avaruudessa, ajautui pitk��n v�ittelyyn aiheesta. Keskusteluun liittyi muitakin, mutta yksik��n ei tuntunut olevan samaa mielt� muiden kanssa siit�, mink� n�k�inen maailma oikein oli.

Jossain vaiheessa keskustelu alkoi siirty� jollekin kielelle, jota Ururu ei osannut, joten h�n siirtyi sivuun ja meni katselemaan ymp�rilleen. Joka paikka oli t�ynn� keskustelevia, tanssivia, sy�vi� ja soittavia otuksia. Lopulta Ururu p��tyi ryhm��n, jossa jokin aika lailla tiikerin n�k�inen otus kertoi maailmanymp�rimatkastaan. Piiriss� tarinankerrontavuoro siirtyi jokaiselle vuorollaan, ja joidenkin tarinat olivat hyvinkin suurisuuntaisia, kun taas joidenkin tarinat olivat lyhyit� kaskuja hassuista tilanteista, joihin he olivat joutuneet. Omalla vuorollaan Ururu kertoi typerist� sukulaisistaan ja sai kaikki ymp�rill� nauramaan.

My�h��n y�ll� Estak tuli Ururun luokse ja sanoi olevansa l�hd�ss�. Ururu arveli, ettei osaisi takaisin m�kille ilman Estakin apua, joten h�n l�hti samaa matkaa Estakin kanssa. H�n kompasteli viel� enemm�n kuin tulomatkalla, oli melkein s�kkipime��. Estakia valonpuute ei tietenk��n haitannut.

Kun he olivat saapuneet Estakin m�kille, Estak kysyi Ururulta: "Aiotko asua l�hist�ll� pitk��nkin? Voisit tulla aamulla auttamaan minua kasvien kastelussa ja sellaisessa. Voitaisiin sy�d� aamiaista yhdess�." Ururu kertoi vanhempiensa matkasta ja suostui Estakin pyynt��n. Sitten h�n meni majalleen ja k�vi nukkumaan puussa ensimm�ist� kertaa el�m�ss��n. Y� oli l�mmin ja h�n nukahti melkein heti oksien natinaan tuulessa.

Seuraavina p�ivin� Ururu k�vi tavalliseen tapaan koulussa, mutta meni iltaisin k�ym��n Estakilla ja tapasi paljon juhlissa saamiaan yst�vi�. N�it� k�vi m�kill� aina silloin t�ll�in, useimmiten kellarik�yt�v�n kautta. Jotkut niist� opettivat Ururulle kaikenlaista tunnelien rakentamisesta mattojen v�rj��miseen, ja lis�ksi Estak opetti Ururulle pajupillinsoittoa ja kasvimaan hoitoa. Estak tarjosi ruokaa Ururulle vastineeksi puutarhat�iss� auttamisesta, joten Ururun ei oikeastaan olisi tarvinnut k�yd� kotonaan, mutta h�n k�vi kumminkin aina v�lill� katsomassa, ettei mit��n kummempaa ollut tapahtunut. Muutaman kerran h�n k�vi my�s naapureilla n�ytt�ytym�ss�, jotteiv�t n�m� alkaisi kummastella.

Nelj�nten� p�iv�n� Ururu kutsui Nioniun majaansa. H�n ei uskaltanut yritt��k��n kertoa Nioniulle viime p�ivien tapahtumista, joten aika kului majan esittelyss�, erilaisissa leikeiss� ja sy�dess�. He meniv�t my�s Estakille k�ym��n. Estak kertoi heille kaikenlaista viime p�ivin� tapahtunutta, eik� ollenkaan ep�illyt kertoa m�hver�iden ja muiden otusten kuulumisista. Nioniu ilmeisesti ajatteli Estakin kertovan satuja, mutta kuunteli hyvin tarkkaavaisesti. Estak aloitti asioista, jotka liittyiv�t vain m�hver�iden omiin asioihin eiv�tk� liittyneet mitenk��n h�neen itseens�, mutta lopuksi alkoi kertoa juhlista, joissa Ururu oli ollut. Kun h�n p��si kohtaan, jossa Ururu kutsuttiin eteen sanomaan jotain, Nioniu h�nk�isi Ururulle: "Olitko _sin�_ siell�?" Ururu ny�k�ytti p��t��n. Siit� alkoi sellainen kysymysten tulva, ett� keskustelu jatkui iltamy�h��n saakka.

Nioniu ei ehk� muuten olisi uskonut sanaakaan Estakin ja Ururun jutuista, mutta kesken juttelun paikalle p�l�hti m�hver�, joka n�ytti niin h�milliselt� heihin t�rm�tess��n, ett� Ururua nauratti. Se antoi Estakille mukanaan tuomansa kirjan ja luikahti nopeasti takaisin kellariin Nioniun tuijottaessa.

Estak k�ytt�ytyi melkein, kuin mit��n ei olisi tapahtunutkaan. H�n n�ytti kirjaa ja sanoi: "T�m� muuten on teille. Pyysin m�hver�it� hankkimaan t�m�n teit� varten." Sitten h�n haki kynttil�n, jotta pojat n�kisiv�t paremmin, ja ojensi kirjan Ururulle. Kirja oli ilmeisen vanha ja k�sin kirjoitettu. Ensimm�isella aukeamalla oli jonkinlainen sis�llysluettelo, josta Ururu ei saanut paljon tolkkua. Sit� seuraavalla oli joitakin reseptej�. "Mik�s t�m� on?" Ururu kysyi. "T�m� on unien kirja. Te ette ole varmaan aiemmin t�llaista n�hneetk��n", sanoi Estak.

Pojat tutkivat kirjaa kummissaan. V�hint��n puolet siit� oli t�ysin lukukelvotonta, jotain omituista t�herryst� vailla sen kummempaa muotoa; joissain kohdin oli vain erilaisia piirroksia, jotka esittiv�t kaikenlaista kummallisista olioista py�rteisiin kaavioihin; mutta siell� t��ll� oli kohtuullisen selke�sti kirjoitettuna jokin kappale, esimerkiksi: "Huuda melko lujaa ja pomppaa hassun n�k�isesti."

Kun pojat olivat lukeneet jonkin aikaa, Estak sanoi: "Minun t�ytyy pit�� kirja t��ll�, jottei se vain huku, mutta saatte tulla lukemaan sit� milloin haluatte. Voin my�s yritt�� selitt�� sen ep�selvi� kohtia teille." Sitten h�n hyv�steli pojat ja n�m� l�htiv�t Ururun majalle nukkumaan. Nioniu oli sanonut vanhemmilleen j��v�ns� Ururulle y�ksi.

Sin� y�n� Ururu n�ki ep�tavallisen unen. Unessa h�n oli kallionkielekkeen reunalla ja h�nen kasvojaan vasten tuuli kovasti. Taivas oli tumma ja s�vylt��n l�hemp�n� punaista kuin sinist�, ja sek� h�nen takanaan ett� allaan kallion juurella kasvoi silm�nkantamattomiin jatkuva tumma mets�. Jotenkin kaikki h�nen ymp�rill��n liikkui ja muuttui, ja tuuli ujelsi py�rteilless��n puunrunkojen seassa.

Yht�kki� edess�p�in n�kyi kirkas valopiste. Se oli jotain hohtavaa, joka oli tulossa h�nt� kohden ilman l�pi. Sen vauhti oli melkoinen ja hohde kirkastui kirkastumistaan. Se oli ehtinyt h�nen l�helleen, ennen kuin h�n oli edes ehtinyt kummemmin mietti�, mik� se oli. Valo suli h�nen ymp�rilleen ja yht�kki� h�n n�ki kaiken ymp�rill��n pienint� piirrett� my�ten.

"Mit� sin� tarvitset?" kuului matala ��ni valosta. Ururu ei osannut vastata. H�n r�pytteli silmi��n ja sanoi: "En tied�." Valo himmeni, l�hdepiste h�visi. Ururun ymp�rill� oleva mets� kohahti ja kun h�n katsoi maahan eteens�, jokin n�kym�t�n piirsi siihen ringin. Sitten Ururu her�si.

Seuraavana iltana Ururu meni yksin Estakin luokse. H�n oli aikonut kertoa unestaan ja kysy� Estakin mielipidett� siit�, mutta Estak ei ollutkaan kotona. Sen sijaan unien kirja oli avoinna p�yd�ll�; n�kyviss� oli aukeama, jolla oli jotain runon tapaista. Ururu k��nsi yhden sivun, ja silloin h�n n�ki edess��n melkein tarkasti jokaisen viime�isen unensa tapahtuman, osan piirrettyin�, osan kirjoitettuina, ja mukana oli sellaistakin, mit� h�n ei ollut ehtinyt huomata, mutta jotenkin tiesi todeksi.

Ururu luki kirjaa j�nnittyneen�, uskaltamatta melkein liikahtaakaan, ja niin jotkin kirjan kummalliset muodot ja kuviot alkoivat n�ytt�� h�nelle merkityst��n. H�n luki kirjaa pitk��n, ja kun h�n sulki sen, h�n oli aivan uuvuksissa. Mutta nyt h�n tiesi, mit� h�nen unensa oli tarkoittanut.

Kun Ururun vanhemmat palasivat, Ururu ei oikein voinut kertoa heille mit��n, mit� h�nelle oli tapahtunut. H�n tyytyi kertomaan majanrakentamisesta ja koulussa oppimistaan asioista. Vanhemmat olivat tyytyv�isi�, kun h�n oli p�rj�nnyt niin hyvin omin p�in, ja el�m� jatkui radallaan.

Ururu k�vi aina joskus ehtiess��n Estakin luona ja ymm�rsi kirjasta joka kerralla hieman enemm�n. Mets�otusyst�viins� h�n t�rm�si silloin t�ll�in, aina omituisissa syrj�isiss� paikoissa ja kun h�nen seurassaan ei ollut ket��n. Ja kaiken kaikkiaan Ururu eli oikein monipuolista ja mukavaa el�m��, mutta h�n tiesi, ett� jossain vaiheessa h�n todenn�k�isesti tulisi muuttamaan mets�yst�viens� seuraan. Sellainen vaihe tulikin h�nen el�m��ns�, kun h�n oli melkein aikuinen, mutta se on toinen tarina.