Eerika

Sat, 15 Dec 2018 14:18:20 +0000

Eerika piti hirve�sti lautasliinoista. H�n ker�ili niit�, katseli niit� sisustuslehdiss�, vertaili niit� ja lajitteli. Lautasliina oli sit� arvokkaampi, mit� vaikeampi se oli saada k�siins�. Eerika pyysi aina tuttujaan tuomaan lautasliinoja ulkomaanmatkoiltaan. H�n j�rjesti menojaan siten, ett� tulisi k�yneeksi mahdollisimman monessa ravintolassa. Konferenssikeskuksissa h�n pyrki aina ottamaan muiston mukaansa.

Eerikan ty� konsortion apukoordinaattorina oli palkaltaan melko matala, mutta tarjosi mahdollisuuksia matkustaa. Lautasliinojen ker�ily� auttoi my�s se, ett� Eerika oli nuori ja kaunis ja sai melko s��nn�llisesti tarjouksia illallistapaamisista. H�n piti seurasta ja uusien paikkojen n�kemisest� ja lautasliinaharrastus sai nostetta siin� ohessa.

Joissain paikoissa lautasliinat olivat hienoja ja kankaisia eik� niit� voinut noin vain ottaa mukaan. Eerika mietti n�iss� tilanteissa, alentuisiko n�pist�m��n liinan, vai kysyisik� henkil�kunnalta suoraan, voisiko ostaa yhden kokoelmiinsa. Joskus henkil�kunta suhtautui nihke�sti, joskus suorastaan aurinkoisesti; ulkomailla oltiin usein halukkaita antamaan yksi liina mukaan kaukaiseen Suomeen ihmisten ihmetelt�v�ksi.

Kerran Eerika kohtasi hovimestarin, joka innostui Eerikan kysymyksest�. H�n pyysi Eerikan mukaansa ravintolan varastoihin ja n�ytti t�lle valikoiman vanhoja lautasliinoja, joista n�ki, miten paikan tyyli oli kehittynyt vuosikymmenten my�t�. H�n puhui siit�, miten harvat osaavat kiinnitt�� huomiota kaikkeen siihen pieneen ty�h�n, jolla ihmisten jokap�iv�isest� ymp�rist�st� tehd��n viihtyis� ja tunnelmaltaan miellytt�v�.

Lautasliinojen ker�ily oli seurassa usein v�h�n hankalaa. Toisaalta siit� sai tarvittaessa hyv�n puheenaiheen. Moneen liinaan liittyi tarina. Jotkin vaatimattomat eiv�t olleet tarinaltaan v�h�isi�; yksi yksinkertainen liina oli saatu korkealta it�valtalaisesta vuoristomajatalosta, jota yll�pit�v� pariskunta ei k�yt�nn�ss� poistunut vuorilta ollenkaan sesonkiaikaan. Heid�n maailmansa koostui noin puolen vuoden ajan muutamasta niityst� ja ymp�r�ivist� vuorista, el�imist�, vieraista ja tavaratoimituksista. Lautasliina oli itse painettu ja Eerika oli maksanut siit�, vaikka samanlaisia oli majatalossa useita satoja.

Hieman samanlaista tarinaa kantoivat liinat, joita oli hankittu er�yhdistysten majoihin Norjassa. Ne olivat kertak�ytt�isi� tusinaliinoja, joita er�majaan oli hankittu yhdistysten j�senten iloksi, jottei kaikkien tarvitsisi tuoda omiaan. Jotta majalle ei syntyisi paljon pois kuljetettavaa j�tett�, liinoja k�ytettiin mahdollisimman v�h�n; se, jonka Eerika vei mukaansa, oli h�nen ja h�nen seuralaisensa yhteinen.

Joskus Eerikasta tuntui, ett� liinojen merkityksest� liian suuri osa oli h�nen muistissaan. Toki liinat olivat muistiavaimia, pieni� todellisuuden koukkuja, joihin h�nen muistonsa ripustuivat. Silti, jos Eerika ei olisi kertomassa niist�, ne olisivat k�yt�nn�ss� roskaa. Kukaan ei pystyisi muodostamaan uudelleen kaikkea sit� rikkautta, mik� niiden taustalla vaikutti. Eik� Eerikakaan tiennyt niist� kuin niiden matkan viimeiset vaiheet. Mist� ne oli hankittu, miksi, milloin? Suurimmalle osalle n�m� vastaukset eiv�t olisi mielenkiintoisia, mutta mukana oli monta, jotka oli erikseen suunniteltu, tilattu ja p�ivitetty.

* [tarina]